sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Kissa, joka sanoo "kraah"

Mitä kissa sanoo? - Miau.
Mitä Kukka sanoo? - Kraa-kraa.

Kukka opetti eilen emännän siskon lapsille erilaista eläintiedettä. Ehkä se on riikinkukon sulalla leikkiessään alkanut valmistautua linnunpyyntiin. Jos kuulostaa varikselta, pääsee ehkä lähemmäksi saaliita. Virallinen selitys hassuun ääntelyyn on tietenkin kiima, mutta mistä sitä tietää, vaikka kissalla olisi muitakin, salaisia tarkoitusperiä.


Videota ääninäytteestä täytyy odottaa seuraavaan kiimaan, sillä karjahteleva leijona, kurlaava sammakko, määkivä lammas ja raakkuva varis ovat aamun aikana korvautuneet tavallisella vinkunaukuvalla kissalla.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Myyrän tutkimustulos

Evirasta tuli Myyrän ruumiinavauksen tulokset. Myyrällä todettiin hyperlipidemiaan viittaavat löydökset: anemia, samean värinen veri, voimakas keuhkopöhö, rintaontelossa nestettä, vaalea maksa ja suurehko sydän. Bakteeritulehdusta ei ollut.

Hyperlipidemia on harvinainen sairaus, josta löytyy vain hyvin vähän tietoa. Koirilla tautia on tavattu enemmän, mutta kissoillakin joitakin tapauksia. Taudista on useampiakin muotoja, mutta perusvika on siinä, että vereen kertyy liikaa triglyseridejä ja kolesterolia. Tauti voi olla peittyvästi periytyvä yhden tai useamman geenin virheestä johtuva tai idiopaattinen eli kokonaan tuntemattomasta syystä johtuva. Ilmeisesti Suomessa tautia on osattu tutkia vasta muutaman vuoden ajan, eikä siitä tunnu maailmaltakaan löytyvän kovin paljon tietoa. Jos jollain on lisätietoja sairaudesta, ottaisin sitä mielelläni vastaan.

Tieto diagnoosista aiheutti meissä hyvin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta helpotti, että Myyrän kuolema ei johtunut puutteellisesta tai väärästä hoidosta, esim. siitä että maitoa olisi letkutettu vahingossa keuhkoihin, eikä mitään olisi ilmeisesti ollut tehtävissä, pentu vaan oli lähtökohtaisesti viallinen, vaikka olikin niin ihana. Toisaalta kuolinsyy antaa aihetta pohtia Kukan (ja Pepin) jatkokäyttöä jalostuksessa. Jos kyseessä on periytyvä tauti, viallisten geenien levittäminen ei tunnu järkevältä. Toisaalta, resessiivisten tautigeenien poistaminen populaatiosta on hyvin vaikeaa, kun geenitestiä ei tunneta, sillä tässäkin tapauksessa ainakin toisen sekä Kukan että Pepin vanhemmista pitäisi olla tautigeenin kantajia, eikä tunnu järkevältä yhtäkkiä poistaa kaikkia mahdollisia kissoja jalostuksesta. Kahden kantajan pennuista tilastollisesti 25 % on sairaita, 25 % ei kanna sairausgeeniä ja 50 % on kantajia eli ilmiasultaan terveitä. Toisaalta, hyperlipidemian perinnöllisyydestä tai perinnöllisyystavasta ei ole tietoa. Jos kaikki mahdollisesti jotain viallista, tunnettua geeniä kantavat yksilöt karsitaan jalostuksesta, populaatio voi pienentyä liikaa ja sitten voi tulla esiin uusia sairauksia. Kaikillahan on viallisia geenejä perimässään vaikka kuinka paljon ja mutaatiot synnyttävät uusia koko ajan, mutta yleensä viat eivät tule esille. Peittyvästi periytyvät sairaudet tulevat yleensä ilmi sisäsiitoksissa, ja nyt ei ainakaan siitä ollut kyse, kun 7 polveen asti sisäsiitosaste oli nolla. Toisaalta, kaikkien ihmistenkään geenit eivät aina sovi yhteen niin, että heille syntyisi terveitä jälkeläisiä, joten varmasti näin voi olla myös kissoilla.

Tarkkaan asiaa pohdiskeltuamme päätimme, että Kukkaa käytetään vielä siitokseen. Kukan vanhemmat ja sisarukset ovat terveistä pentueista ja Kukan linjat vaikuttavat muutenkin terveiltä. Lisäksi Kukka on itse terve, huippuluonteinen ja osoittautui ensimmäisen, kovaonnisen pennutuksen yhteydessä hyväksi emoksi. Etsimme siis parhaillaan pentueen isäksi uutta kollia, joka olisi varmuuden vuoksi hyvin eri linjoista kuin Pepi. Jos kaikki menee hyvin, toivomme, että jo alkukesästä pentukamerassa olisi uutta vilskettä. Jalostuksen jatkosuunnitelmia tehdään sitten, kun nähdään, millaisia pentuja tulee.

Sairaita kissoja syntyy varmasti aina välillä, kun kissoja kasvatetaan. Ongelmista vaikeneminen ei kuitenkaan poista niitä. Näin ollen minusta on tärkeää olla avoin myös silloin, kun kasvatuksessa asiat menevät pieleen. Päämääräni on tietenkin kasvattaa terveitä pentuja ja ylläpitää ja edistää ocicatien terveyttä. Jos siitoskissojen, niiden vanhempien ja jo syntyneiden jälkeläisten terveydestä ja sairauksista/vioista olisi enemmän tietoa, osattaisiin kenties käyttää entistä paremmin yhteensopivia yksilöitä jalostuksessa. Jalostuskissat ovat yleensä myös sen verran nuoria, että olisi järkevää seurata pitempäänkin niiden ja niiden sukulaisten terveyttä, jotta voisi jalostustyössä kunnolla vaikuttaa rodun terveyden ylläpitämiseen. Harmi, ettei kissoille ole vielä sellaisia rekistereitä, joihin tietoja voisi koota, sillä nyt tietoja on äärimmäisen vaikea saada käsiinsä. Kissojen sairauksien periytyvyydestä tiedetään vielä hyvin vähän, joten esim. geenitestaukseen ei voi sairauksien vastustamisessa tukeutua, vaan tarvitaan tietoa ja oivalluksia. Aion siis jatkossakin raportoida avoimesti myös vastoinkäymisistämme, sillä uskon, että tietoa levittämällä voidaan estää tulevia epäonnistumisia.

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Tupatarkastuksella


Kukka kävi toivottamassa tervetulleiksi täksi kevääksi Ruotsista Helsinkiin muuttaneen emännän siskon perheen. Samalla tuli tehtyä asianmukainen tupatarkastus ja tutkittua huoneisto huolellisesti ennen uusien asukkaiden saapumista. Hyvältähän siellä näytti, ikkunalaudatkin sopivat erinomaisesti kiipeilyyn ja loikoiluun.

Karvainen vieras oli etenkin emännän parivuotiaan siskonpojan mieleen. Yleensä niin rohkeaa Kukkaa tosin välillä vähän hirvitti pikku ihmisestä lähteneet onnen kiljahtelut. Eiköhän karvatassumme niihin kuitenkin kevään mittaan nopeasti totu. Taitaa tehdä hyvää sekä kissoille että lapsille saada lisää mukavia kontakteja toisiinsa.

lauantai 26. helmikuuta 2011

Juoksua ja tietotekniikkaa


Kissalassamme on palattu normaaliin arkeen. Kukka on ehtinyt pitää jo yhden kiiman, joka onneksi oli syksyn kiimoja vaisumpi, kesti vain viisi päivää eikä sisältänyt merkkailua. Muutenkin Kukka tuntuu ottavan takaisin aikaa, joka meni rauhallisissa merkeissä vauvamahaa kasvatellessa tai pennun kanssa pesässä loikoillessa. Täpläkissamme vaatii taas paljon leikitystä ja tietenkin sylissä tai sohvalla vieressä loikoilua. Välillä on tullut melkein kilpailua, kumpi kissa ehtii ensin opiskelukissaksi emännän syliin. Onneksi sohvalla on usein tarjolla kaksikin syliä. Kukan uusi suosikkilelu on emännän ratsastustunneilla käyttämä raippa. Sen edessä vingutaan isännälle eteisessä, minkä jälkeen sen perässä juostaan vinhaa vauhtia pitkin taloa. Yleensä kovin rauhallinen Armi-raukkakin joutuu taas välillä hurjien takaa-ajojen ja painien kohteeksi.

Toinen kissoista osoitti toissapäivänä erityistä tietoteknistä taitavuutta. Emäntä oli opiskellut radiologiaa katselemalla läppärillä netistä röntgenkuvia. Emännän poistuttua anonyymi ahkera kissa oli käynyt vaihtamassa läppärin taustakuvaksi keuhkojen röntgenkuvan. Ehkä kissa yritti kertoa, että opiskelu ei ollut vielä ollut riittävää. Emännältä menikin tovi miettiessä, miten kissan valitseman taustakuvan saa vaihdettua. Aika eteviä ovat nämä nykyajan lemmikit.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Jäähyväiset Myyrälle


Myyrän paino alkoi perjantaina nousta ja hengitysrytmi rauhoittua, joten vaihtoehtoina oli joko pieni toivonpilkahdus paranemisesta tai suru kunnon romahtamisesta. Valitettavasti kyse oli jälkimmäisestä. Teimme kaiken, mitä osasimme ja pystyimme, mutta valitettavasti se ei riittänyt. Pentu ei jaksanut enempää. Myyrä löytyi kuolleena lauantaiaamuna ennen kahdeksaa, 2 viikon ja vajaan 4 päivän iässä. Se oli ruokittu viimeksi neljän maissa, minkä jälkeen Kukka ja pentu jäivät rauhassa pesään nukkumaan, Myyrä vaan ei enää herännyt.

Kukka oli lauantaina koko päivän stressaantunut ja levoton. Se revitteli aamulla hurjasti pitkin asuntoa, hyppi seinille ja valitti. Lopun päivää ja iltaa se edelleen juoksenteli ympäriinsä ja valitti, milloin ei nukkunut. Pahvilaatikkopesään Kukka ei enää mennyt, mutta kun pentuasuntona ollut sturdi koottiin pois, Kukka tutki sitä hyvin huolellisesti eikä meinannut antaa laittaa laukun vetskaria kiinni. Ei ollut emolle helppoa pikkuisen menetys, jos ei ihmisillekään. Kärsivällisesti ja huolellisesti Kukka pentua hoitikin. Vaikka maito ja imetys loppui, muu huolenpito ei loppunut ennen kuin Myyrän pikku kroppa oli liikkumaton ja viilentynyt.



Viimeiset vajaat kolme viikkoa ovat olleet kissalassamme hyvin raskasta aikaa. Kiitos kaikille neuvoista ja tuesta, etenkin Marille, joka oli apuna koko Myyrän tarinan ajan. Myyrä vietiin maanantaiaamuna Eviraan tutkittavaksi, jotta saisimme selville, oliko siinä kenties jotain rakenteellista vikaa vai oliko mukana vain rutkasti epäonnea. Ellei tuloksista tule esille mitään sellaista, minkä takia Kukkaa ei enää kannattaisi astuttaa, alamme pian etsiä Kukalle uutta sulhasta. Toiveissa on uusi ocicat-pentue kesälle. Jospa toisella kertaa kaikki olisi helpompaa ja vähemmän murheellista.

Myyrän viralliseksi nimeksi olisi muuten tullut Kukkatarhan Antennaria, joka on kissankäpälä-kasvisuvun latinankielinen nimi. Myyrä oli suloinen ja komeatäpläinen pieni kissanalku. Ei olisi uskonut, että näin lyhyessä ajassa pikku kissaan voi kiintyä niin kovasti. Siitä kannettiin paljon huolta koko sen lyhyen elämän ajan ja kyllähän siitä huolehtiminen oli työlästä, mutta oli se myös ihana pieni perheenjäsenemme, jota ikävöimme kovasti ja joka jäi elämään muistoihimme. Hyvästi, pikku Myyrä!

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Huonoja uutisia

Kukalta loppui eilen maidontulo kokonaan, joten Myyrän ruokinta on nyt täysin ihmisten harteilla. Varaemoa on yritetty etsiä pariksi viikoksi, mutta toistaiseksi ei ole tärpännyt. Toisaalta olisi sääli erottaa Kukka pennustaan, emon vaistot kun ovat erittäin hyvät ja Kukka kyllä hoitaa pentuaan hyvin, maitoa vaan ei tule kun pennun imeminen on ollut heikkoa. Toisaalta taas olisi varmaan kaikille helpompaa, jos pentu saisi ravintonsa kissasta eikä letkusta.

Pennun vointi on nyt muutenkin huono. Hengitys on muuttunut kiivaaksi ja välillä melko äänekkääksi. Kävimme tänään eläinlääkärissä, jossa epäiltiin keuhkokuumetta. Syytä ei tiedetä, mutta mahdollisesti se on jossain vaiheessa vetänyt ruokaa henkeensä. Pentu sai antibiootteja ja pääsi kotiin seurattavaksi. Huonosta kunnostaan huolimatta se on toistaiseksi ollut melko pirteä. Eläinlääkärin mielestä ruiskulla ruokinta olisi nyt letkutusta parempi, mutta pentu ei suostu nielemään suuhun ruiskulla laitettua ruokaa, vaikka kuinka yrittäisi. Yritetty kyllä on useammankin kerran, sekä Royal Caninin että KMR:n vastikkeella ja erilaisilla ruiskuilla ja tuttipulloilla. Letkutustakin se vastustaa erittäin paljon, mutta pakko sitä on jollain ruokkia. Ruokkia pitäisi parin-kolmen tunnin välein. Kasvattajan ensimmäinen pentu(e) alkaa jo aiheuttaa vähän liikaakin koettelemuksia.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Myyrän kurkistelua


Pennun silmät alkoivat tulla raoilleen tasan viikko syntymästä, ja torstaina ne olivat jo auki (kuva torstailta). Myyrällä on sievä, pyöreä nallenpää ja mustat nappisilmät. On se aikamoinen hurmuri, eikö vain! Painonnousun kanssa meillä on ollut yhä taistelua, ilmeisesti yhden pennun imeminen ei stimuloi tarpeeksi Kukan maidontuotantoa. Takimmaiset tissit ovat toiminnassa ja kyllä pentu niitä imeekin, mutta se ole riittänyt, kun pennun energiankulutus on lisääntynyt kasvun myötä. Pentua letkutetaan siis edelleen, vaikka sillä onkin jo aika paljon voimaa operaation vastustamiseksi. Käpälät ovat kasvaneet selvästi, ne ovat ketterät ja niissä on aikamoisen terävät kynnet. Tänään pentu on ehkä kehrännyt hiukan, tai sitten se on vielä isännän toiveajattelua.

Useampi pentu olisi varmaan parempi pentuekoko emonkin kannalta, maidontuotanto säilyisi luultavasti parempana eikä yksi pentu joutuisi koko ajan emon nuolemisen kohteeksi. Nyt Kukkaa täytyy välillä hillitä, kun se pesisi pentua niin, ettei tämä pysy tissillä. Letkutuksen vaihtoehtona olemme kokeilleet myös tuttipulloa ja vastikkeen ruiskuttamista suuhun letkusta hyvin hitaasti, mutta ilmeisesti vastike ei ole kovin maistuvaa, sillä pentu vastustelee pulloruokintaa yhtä paljon kuin letkutustakin. Kun letkutus on vieläpä nopeaa letkun mahaan saamisen jälkeen, pysyttelemme siis siinä vielä muutaman viikon. On tuo niin suloinen otus, että kyllähän siihen pitää satsata.

Aikuiset kissat olivat aamulla hyvin puuhakkaita. Riehumisen lisäksi ne halusivat ensimmäistä kertaa tänä talvena parvekkeelle. Ehkä pari plusastetta sai aikaan tuulahduksen keväästä. Kovin kauan parvekkeella ei viitsitty kökkiä, olihan siellä sitä inhottavaa, kylmää, koipiin tarttuvaa luntakin.