Armin syysloma

Eiks tää vati korostakin kivasti mun silmien väriä?

Kissojen kotiinpaluu elokuussa kolmen kuukauden kesälomalta ei sujunut kovin hyvin. Kukka oli ollut koko ajan maalla Pekan ja Pellen seurassa lukuunottamatta paria näyttelyviikonloppua. Helsinkiin palattuaan se taisi päättää, että ryhtyy nyt talon kissapomoksi. Armi-raukka sai osakseen jatkuvaa jahtaamista, mitä se toki itse provosoi murisemalla aina Kukan nähdessään ja säntäämällä herkästi karkuun. Armi muuttikin pian oma-alotteisesti asumaan liinavaatekaappiin eikä juuri tullut sieltä pois muuta kuin syömään ja laatikolle.

Sopivassa valossa venäjänsininen on todella sininen eikä harmaa.

Pari viikkoa sitten kun kävimme kissojen kanssa maalla, päätimme jättää Kukan sinne poikien seuraan vähäksi aikaa, jospa Armi sillä välin saisi otettua kotia taas haltuun. Kyllä Armi on ainoan kissan elostaan nauttinutkin! Se tulee koko ajan syliin kehräämään ja on mitä parasta opiskelu-, työskentely- ja löhöilyseuraa. Sitä saa myös kanniskella ja vanuttaa sylissä miten päin tahansa, kissa sen kuin kehrää. Ei puhettakaan kaapissa nukkumisesta, totta kai ihmisten viereen on päästävä. Iltaisin Armi ottaa kunnon mourujuoksut itsekseen ympäri kämppää. Lelutkin taas kelpaavat silloin tällöin, kun muut kissat eivät ole näkemässä, että ladykin leikkii. Jopa kynsien leikkuussa kuultiin pelkkää kehräämistä normaalin mouruamisen sijasta.

Kukka palaa kotiin tänään illalla, joten saa nähdä, kuinka taas kahden kissan kanssa pärjätään. Pidetään peukkuja, että kissat tekevät rauhan. Molemmat ovat kuitenkin rakkaita perheenjäseniä, joilla on oma paikkansa perheessämme.

Elli odottaa pentuja!

Tuleva emo Elli, Kukkatarhan Brassavola.

Kukkatarhan kissalassa odotellaan C-pentuetta syntyväksi noin 8.10. Elli oli tarkoitus astuttaa jo kesäkuussa, mutta neitipä ei itse vielä tuolloin ollut samaa mieltä, vaan päätti antaa odottaa kiimaansa elokuulle. Lopulta kaivattu mouruaminen alkoi ja Elli sai vieraakseen ihanan kollin Viken, SC Woodcock's Hard As A Rockin. Komeasta sulhosta kuvia löytyy mm. Heikki Siltalan albumista: http://catza.net/fi/browse/cat/Woodcocks_Hard_As_A_Rock/ 

Elli esittelee sivulta tosi kaunista päätään.

Ellin ja Viken tapaaminen oli ilmeisen onnistunut, sillä Ellin ennen niin pikkuiset ja huomaamattomat nisät eivät enää todellakaan ole pienet eivätkä huomaamattomat. Myös neidin käytös on muuttunut huomattavasti entistä rauhallisemmaksi. Kun ennen Elli ei juuri kävellyt minnekään, vaan on aina juossut, niin nyt on tahti rauhoittunut. Toki vieläkin leikitään sekä lelujen että kastraattikamu Ossin kanssa, mutta ei enää koko aikaa täysillä. Lisäksi Elli jopa makoili lattialla tekemättä mitään, kun olimme sijoituskodissa Elliä katsomassa. Ei siis epäilystäkään, etteikö jotain olisi tapahtumassa. Nyt odottelemme jännityksellä sijoituskodin kanssa, kuinka Ellin muoto muuttuu ja mitä sieltä muutaman viikon päästä putkahtaakaan.

Elli kotonaan bestiksensä Ossin kanssa.

Kukkatarhan naamakirjasta

Kukkatarhan cats in Facebook today

Armi: Tuolta ylhäältä se alien tuli, sitten se pienensi mun korvat ja suurensi silmät lasersäteellään.
The alien came from above and minimized my ears with some laser pointer.

Kukka: Ruohosta pitäis saada jotain erityisiä kicksejä. En mä kyllä oikein ole varma tästä.
No matter what they say, I don't really think weed gives me much kick.

Pekka: Se myyrä oli tosi herkkua, vieläkin herahtaa vesi kielelle.
Oh boy, that mouse was worth the effort.

Pelle: Kyllä nykyajan kissanpennut on ihan hiirimössösukupolvea. Ennen pyydystettiin pääskysiä 20 asteen pakkasessa tuulessa ja vesisateessa ja juostiin samalla karkuun karhuja. Kermaakin sai juomaksi vasta, kun oli ensin pyydystänyt lehmän. Nykyään kaikki pitäisi olla valmiina kupissa kun vähän ihmiselle naukaisee. Raksuja kilistellään kupit täyteen pikku vihjaisusta eikä enää osata rottiakaan tappaa. Toista se oli minun nuoruudessani. Silloin ei valjasteltu pinkeissä paljettivaljaissa, vaan ajettiin koirat puuhun ja linnut koloihinsa maan alle, jos ei ihan joka kerta kiinni viitsitty ottaa. Yöt juostiin kylillä eikä nukuttu ihmisten silkkilakanoilla. Ja jos joskus päivällä saatettiin vähän nukkuakin, niin kovalla ja karhealla uuninpankolla, johon kesällä jäätyi ahteri kiinni ja talvella paloi viimeisetkin perskarvat. Niin, että annas mullekin niitä raksuja ja vähän äkkiä, pentu.
(Grumpy old man complaining on everything.)

Naamiaishuveja kissanäyttelyssä

Kävimme heinäkuun puolivälissä ihmettelemässä amerikkalaisen kissajärjestön CFA:n suomalaisen jäsenjärjestön CFF:n näyttelyä Helsingin Vuosaaressa. Kukan kanssa toki kokeilimme touhua jo kertaalleen kaksi vuotta sitten. Nyt Kukan lisäksi mittelöihin osallistui pikkuinen Maisa. CFA:ssa eri luokissa ovat nuoret 4-8 kk ikäiset, leikatut, leikkaamattomat sekä kotikissat. Lyhyt- ja pitkäkarvaiset sekä urokset ja naaraat kilpailevat siis kaikki keskenään samassa luokassa. Poikkeuksena leikkaamattomille aikuisille oli tässä näyttelyssä kaksi erillistä lyhytkarvojen ja pitkäkarvojen kehää sekä kuusi yhteistä kaikenkarvaisten aikuisten kehää. Pennuille, kastraateille ja kotikissoille oli kahdeksan kehää, neljä kumpanakin päivänä.

Maisa esittelee hienoja mahatäpliään tuomarin pöydällä.

Näyttelyssä oli naamiaisteema, joten lähes näytteilleasettajat ja osa tuomareistakin olivat pukeutuneet hauskoihin asuihin lauantaina. Täplikkäitten kissojen kanssa liikkuessa asuvalinta pälkähti melko helposti päähän: Afrikan suurriistan salametsästäjä tietenkin. Pienet gepardinpennut oli otettu lemmikeiksi ja heidän häkkinsä oli tehty seeprannahasta. Asun kruunasi vielä isännän hienosti askartelema puinen pyssy. Oli todella hienoa, kun näytteilleasettajat olivat panostaneet pukuihinsa, jotenkin se toi lisää rentoutta ja leikkimielisyyttä mukaan. Näyttely alkoi lauantaina poikkeuksellisesti vasta klo 16, mikä oli näin pitkämatkalaisen mielestä mukavaa, sillä meidän tarvitsi lähteä Mikkelistä lauantaina vasta rauhallisen aamupalan ja kissojen aamu-ulkoilun jälkeen. Sunnuntaina oli normaali päivä aamusta alkuiltaan, onneksi, niin ei kotiinpaluu venynyt liian myöhäiseksi työssäkävijällekään.

Lihaksikas Kukka tuomarin pöydällä.

CFA:n näyttelyssä kissat viedään häkkeihin, joista tuomari kissan nostaa yksi kerrallaan pöydälle, arvostelee ja palauttaa kissan häkkiinsä. Samanrotuiset, -väriset ja -sukupuoliset kissat laitetaan järjestykseen, sitten valitaan samanvärisistä värin paras ja toiseksi paras ja vielä samanrotuisista rodun paras ja toiseksi paras. Mikäli kissan on värinsä ja rotunsa ainoa edustaja, se on värin ja rodun paras automaattisesti, mikäli saa arvostelun eli käyttäytyy tarpeeksi mallikkaasti ja on muutenkin kelpo rotunsa edustaja. Lopuksi tuomari valitsee kaikista arvostelemistaan kissoista 10 parasta, jotka pääsevät arvostelun jälkeen finaaliin. Tuomari kertoo finaalikissoista, miksi ne ovat finaaliin päässeet, harva tuomari muuten kertoo juuri mitään kissasta itse arvosteluhetkellä eikä kirjallistakaan arvostelua saa. Täytyy siis toivoa, että kissa pääsisi edes jossain kehässä finaaliin, jotta kuulisi arvostelun. :)

Suklaatäplikkäät ocicatit häkeissään odottamassa arvostelua.

Maisa oli näyttelyn ainoa ocipentu 20 kissanpennun joukossa, mutta Kukalla oli tiukka kilpailu viiden muun kastraattiocin kesken, kaikenrotuisia kastraatteja oli yhteensä muistaakseni 24. Maisa pärjäsi näyttelyssä upeasti. Kahdeksasta kehästä Maisa pääsi peräti seitsemän kertaa finaaliin. Maisan sijoitukset finaaleissa olivat 3, 6, 7, 7, 8, 9. ja 9. paras kaikkien rotujen kissanpentu. Kyllä oli ihanaa katsoa kaunista ja erittäin kilttiä ja hyväkäytöksistä Maisaa parhaiden pentujen joukossa. On se vaan niin ihana pieni ocicatin alku että! Ja mikä luonne! Maisaa ei tuntunut paljon näyttely stressaavan eikä neidiltä pahaa sanaa tai tsekkiläisiä konsonantteja päässyt näyttelyssä suusta kertaakaan.

Kukka lymyilemässä finaalihäkissä ruusukkeensa takana.

Näyttelykonkarimme Kukka antoi hyvän vastuksen muille oceille. Vastassa olivat suklaatäplikkäät Grand Champion (CFA:n korkein titteli) uros, kunnioitettavaan 9 vuoden ikään ehtinyt Grand Premior naaras sekä ihana Premior naaras sekä kanelitäplikäs Premior naaras. Kovassa kisassa Kukka oli neljä kertaa kahdeksasta rodun ja värin paras, kerran rodun ja värin toiseksi paras ja kolme kertaa suklaatäplikkäiden naaraiden toiseksi paras. Finaaliin Kukka pääsi hienot kolme kertaa, tuloksina 4. ja samalla kehän 2. paras lyhytkarva-premior sekä muissa kehissä sijoitukset 8. ja 10. paras kaikkien rotujen kastraatti. Kukka valmistui Premioriksi, mutta se saa tittelinsä varsinaisesti vasta kun olen saanut sen rekisteröityä myös CFA:n rekisteriin, toivottavasti syksyn aikana.

Vau, kylläpäs meille tuli kasapäin ruusukkeita! Vasemmalla Maisan ja oikealla Kukan ruusukkeet. Onneksi ei ollut enempää kehiä näyttelyssä, siinähän olisi jo tila loppunut...

Näyttelyssä oli mukavan rento ilmapiiri, mutta samalla viikonloppu oli aika raskas, kun kissat kävivät kahtena päivänä neljässä kehässä ja vielä jotkut kissat lukuisissa finaaleissa siihen päälle. Vaatii kissaltakin aika hyviä hermoja, jotta koko touhun jaksaa. Sunnuntai-iltana Mikkelissä oli rankkaa väsymystä havaittavissa niin kissoilla kuin ihmisilläkin. Kotiinviemisiksi saimme kasan ruusukkeita, mikä oli vähän yllättävääkin, koska CFA:ssa ruusukkeen saavat vain finaalikissat. Kissat eivät enää kotonajaksaneet kovin hyvin poseerata ruusukkeidensa edessä, mutta mitäs siitä, olivathan ne jo malleina pari päivää olleet.

Maisaa jo vähän väsyttää ruusukkeiden metsästys.

Kukka rötköttää rentona palkintojensa edessä.

Mä maalaispoika oon

Pekka näyttää, että tässä kasvimaalla on kiva paikka, tähän kaivan kuopan jätöksille.

Pekka ja Pelle ovat opetelleen maalaiskissojen tavoille päivittäin ulkoillessaan. Ihmisväki ei ole tästä oikein innoissaan, mutta vaikeahan kissoja on puuhasta estääkään. Ne ovat nimittäin opetelleet tekemään tarpeitaan pihalle. Multaa on ehkä niin paljon kivempi kaivaa kuin hiekkalaatikkoa. Tai sitten on vaan niin kiva lasketella jätöksiä luonnon helmassa. Ennen pojat odottelivat pihalla jalat ristissä, että pääsisivät sisälle hiekkalaatikolle, mutta eivät enää. Taas saavat ihmiset yrittää kulkea perässä kakkapussin kanssa ja kerätä jätöksiä pihalta aivan kuin siihen aikaan, kun talossa oli vielä koira. Voi näitä maalaistolloja.

"Enkö ollutkin tosi hyvä poika kun kasvimaata kävin lannoittamassa?" (No et, mutta minkäs sille voi...)

Apua, tissit tippuvat!

Armilla huomattiin toukokuun lopussa kynnenleikkuun yhteydessä mahassa jotain kummallista. Sen etummaisen nisän nänniosa oli kasvanut lähes olemattomasta huomattavan pitkäksi, kuivahtaneeksi ja sarveistuneeksi tötteröksi. Kun nänniä vähän tutki, se irtosi kokonaan, jäljelle jäi vain pieni, verta vuotamaton kuoppa. Ilmeisesti muutos ei ollenkaan aristanut, koska Armi ei tutkimuksista ollut moksiskaan. Tarkemmalla tarkastelulla selvisi, että myös toisen puolen etummainen nisä oli kummallinen. Sen nänni oli surkastunut ja olisi varmaankin irronnut yhtä helposti, jos sitä olisi vähän kopauttanut.

Koska kissoilla on paljon nisäkasvaimia, muutosta tutkailtiin ja seurattiin ahkerasti. Pieni pahkura tuntui irronneen nännin paikalla, isompi kuin normaalien nisien kohdilla. Armihan on leikattu  8 kk ikäisenä ekan kiiman jälkeen, joten nisäkasvaimen riski ei sillä pitäisi kovin suuri olla, mutta nisäkasvaimia kuitenkin kissoilla jonkin verran on ja niiden ennuste on yleensä huono, koska ne huomataan usein liian myöhään. Minkäänlaisia oireita Armillakaan ei ollut, mutta kissa vietiin kuitenkin muutaman viikon ihmettelyn jälkeen eläinlääkärille, ettei kyseessä vain olisi mitään pahanlaatuista. Eläinlääkärikin muutosta ihmetteli eikä osannut oikein sanoa, mikä se voisi olla. Myös kolmannen nisäparin nänni oli surkastunut ja irtosi eläinlääkärillä. Armi sai antibioottipiikin varmuuden vuoksi, mikäli muutos olisi kuitenkin ollut tulehduksellista.

Antibiootilla ei tuntunut olevan nisiin mitään vaikutusta, joten yksi nisä otettiin koepalaksi. Patologin vastauksen perusteella kyseessä ei ollut mitään pahanlaatuiseen viittaavaa, vaikka ihan varmasti ei selvinnytkään, mikä muutos on. Koepalassa oli runsaasti sidekudoslisää, epidermiksen hyperplasiaa ja laajentunut kystamainen karvatuppi, jotka luokiteltiin paranemisvaiheen epäspesifeiksi muutoksiksi. Onneksi selvittiin siis säikähdyksellä. Armin pikkuinen haava parani hyvin ja Armi on päässyt jo tötteröstäkin eroon. Armi on nyt saanut viettää kesäpäiviään enimmäkseen isäntänsä kanssa, välillä mökkeillessä ja välillä Helsingissä, sillä rauhallinen neitonen ei oikein jaksa täpläturkkien rajuja otteita arvostaa. Välillä Armi toki käy Mikkelissäkin emäntäänsä tervehtimässä ja aitauksessa ulkoilemassa, kuten kuvista näkyy.

Hyvinkäällä näyttelemässä

Maisa Hyvinkäällä lauantaina, kuva Pekka Savolainen.

Viime viikonloppuna oli vuorossa Maisan näyttelydebyytti Ery-Sydin näyttelyssä Hyvinkäällä. Hyvinhän siellä sitten kävikin. Maisa oli lauantaina Alexey Shchukinin ja sunnuntaina Karl Preissin tuomaroitavana. Tuomarit tykkäsivät kovasti Maisasta. Tyttö on hyvin kehittynyt ja tasapainoinen pentu, päässä on kivasti leveyttä ja korvat ovat aika hyvässä asennossa jo nyt. Kontrasti on hieno, turkki on silkkinen ja kiiltävä. Neidillä on myös erittäin hyvä show-luonne, sillä sitä ei paljon näyttelymaailma tuntunut jännittävän. Häkissa se piti sopivasti komentoa Kukalle ja esitteli itseään yleisölle kuin vanha tekijä, kun oli sen aika. Tuloksena oli molempina päivinä tuomarin parhaan pennun titteli, aika hyvin!

Tuomarin pöydällä oli ihan kivaa, kun sai leikkiä. Kuva Pekka Savolainen.

Paneelissa lauantaina Maisa sai 2 ääntä varsinaisilta tuomareilta sekä tuomarioppilaan äänen. Äänet jakautuivat niin tasan, että toinen 2 ääntä saanut ja Maisa päätyivät uusintakierrokselle, sillä tuomarioppilaan ääni ei vaikuta tulokseen. Täpärästi Maisa hävisi sitten uusintaäänestyksen ja toinen pentu oli näyttelyn paras pentu. Lauantaina ocikasvattaja ja tuomari Arja Martikainen esitteli Maisan paneelissa, ja voi, kuinka upeasti! Maisa oli todellakin kuin vanha konkari, niin rauhallisesti ja upeasti sitä pidettiin. Tyttö sai varmasti kokemuksesta lisää varmuutta näyttelytouhuun, sillä sunnuntaina sain jo itsekin pidettyä Maisan rauhallisena ja tyylikkäänä venytysasennossa tuomarilla, vaikken toki ihan niin hyvin kuin todellinen kissa-ammattilainen.

Himputin huiska, kun koko ajan karkaa käpälistä. Kuva Pekka Savolainen.

Sunnuntain tuomari Karl Preiss on tuonut ocicatit Amerikasta Eurooppaan FIFeen, joten oli hienoa, että ruskeatäplikkäät ocit Maisa ja Pelle olivat Preissin tuomaroitavina. Maisa sai sunnuntain paneelissakin yhden äänen Preissilta (ja toisen jälleen tuomarioppilaalta). Värin parhaan valinnan Maisa täpärästi hävisi nuorelle, upealle ocitytölle, mutta molempia kissoja tuomari kehui todella paljon ja valitsi lopulta kehittyneemmän tyttösen ykköseksi. Onneksi Maisa pokkasi kuitenkin paneelipaikan. Pelleä vähän jännitti olla taas näyttelyssä, mutta hyvin senkin näyttelyurakka meni, sunnuntaina ei edes jänskättänyt enää niin paljon. Pelle nappasi sertit molempina päivinä. Pelle voitti setänsä Severin kastraattipoikien arvostelussa sunnuntaina ja pääsi sekin paneeliin, hienoa.

Kukkaa vähän mietityttää, mihin se on taas joutunut. Kiitos Safalle hienosta Kukan esittämisestä! Kuva Pekka Savolainen.

Pekka oli lauantaina Pellen tapaan Shchukinin tuomaroitavana ja sunnuntaina Maria Malevitchilla. Molempina päivinä tuli sillekin sertit. Kehuja tuli erityisesti kropan lihaksikkuudesta ja luonteesta, pientä moitetta vauvakorvista. Kukalla oli tuomarina lauantaina Marianne Roth ja sunnuntaina Malevitch. Lauantaina Kukkaa ylistettiin valtavasti, ja totta on, että sillä on nyt kroppa todellisessa loistokunnossa, sillä kesäinen ulkoilu on saanut lihakset hienosti esille ja muutenkin karva kiiltää ja kissa on erittäin komea kastraattityttö. Korvat olisivat saaneet olla hieman alempana, muuten se oli lähes täydellinen. Tuomarin parhaaksi Kukka ei päässyt, sillä valinta käytiin hienon abynaaraan kesken, ja abyja kasvattaja tuomari sitten valitsi toisen naaraan. No, varmaan sen korvat olivat täydelliset, joten paremmalle hävittiin.

Elli oli paikalla vain sunnuntaina, Malevitchin tuomaroitavana. Ellin kanssa lähdettiin hakemaan viimeistä IC-tittelistä puuttuvaa sertiä, sillä seuraavaksi on suunnitteilla näyttelyiden sijaan pentuja. Elliä näyttelyyn joutuminen ja vieraassa autossa vieraiden kissojen kanssa matkustaminen vähän harmitti ja sen teki mieli vähän kiukutellakin, mutta nätisti se kuitenkin tuomarilla oli, mitä nyt vähän urputti, sisukas kun on. Sertihän sieltä tuli, joten Elli on nyt Kukkatarhan pentujen ensimmäinen International Champion. Onnea, kaunokainen!

Komean Onnin hieman kukkamainen ilme. Kuva Pekka Savolainen.

Onni oli sisarustensa tapaan viettämässä synttäreitään näyttelyssä sunnuntaina. Herra on kerrassaan ihana, komea ja todellinen show-luonne, joka ei paljon vieraita ihmisiä tai tilanteita stressaa. Onni olikin sitten tuomari Malevitchin mieleen niin paljon, että voitti muut erittäin komeat, vanhemmat kastraattikollit sekä emonsa ja oli näin värinsä paras kastraatti. Eikä siinä vielä kaikki, vaan Onni meni suoraan paneeliin, tuomari ei edes halunnut verrata sitä muihin kastraattikolleihin. Niinpä meillä oli sunnuntaina kaksi veljestä sekä vielä pikku Maisa paneelissa, huikeaa!

Näin reippaana Onni esittäytyi paneelissa. Kuva Pekka Savolainen.

Pellen huhtikuussa voittama BIS-pokaali vietiin näyttelyreissun jälkeen pojan mukana Mikkeliin, kun kerrankin oltiin autolla liikkeellä. Hienosti pokaali onkin palkintohyllyämme koristanut. Pokaaliriviin ei kuitenkaan jäänyt aukkoa, sillä Kukan hienot synttärisankarilapsoset ansaitsivat sunnuntaina Kukalle parhaan siitosnaaraan tittelin ja samalla uuden pokaalin hyllyämme koristamaan. Myös isäkissa Feliksellä oli näyttelyssä aihetta juhlaan, sillä Felis valmistui lauantaina Supreme Championiksi ja oli sunnuntaina paras siitosuros.

Näyttelyn jälkeen Kukka ja Armi palasivat reiluksi viikoksi kotiinsa Helsinkiin isäntänsä hoiviin, sillä pojat ja taustajoukot lähtevät ensi viikonloppuna Upsalaan kissanäyttely- ja kyläilymatkalle.