Ulkoilua, uusi eläinlääkäri, ja taas ulkoilua

Kukka kävi maanantaina eläinlääkärissä siitosnaaraan tarkastuksessa. Etukäteen emäntä valmensi kissaa verikokeen ottoa varten juoksuttamalla sitä paljon ulkona maalla viikonloppuna, tavoitteena oli tietysti väsyttää kissa niin, ettei se jaksaisi lääkärissä venkoilla. Viime kerralla verinäyte otettiin kissan lisäksi myös isännästä, mutta tällä kertaa lääkärikäynti meni todella hienosti eikä verinäytteen otossa räpiköity ollenkaan. Kävimme ensimmäistä kertaa Espoon eläinlääkäriasemalla Perkkaalla, ja paikka tuntui oikein hyvältä. Ei edellisessäkään lääkäriasemassa ollut varsinaisesti vikaa, mutta kun se sijaitsi toisella puolella kaupunkia, emme enää jaksaneet sinne kissoja roudata, varsinkin kun siellä oli melkein aina eri eläinlääkäri, joten edes kummempaa hoitosuhdetta ei muodostunut.

Espoossa eläinlääkäri Anna-Clara Blomqvist osasi käsitellä kissaa todella hyvin eikä Kukka ollut moksiskaan, vaikka siitä valutettiin neljä pientä putkea verta. Eläinlääkäri sanoi, että yleensä on olemassa kahdenlaisia kissoja: joitakin täytyy puristaa lujasti kiinni näytteiden otossa ja toisia ei saisi pitää kiinni juuri lainkaan. Kukka lukeutui selkeästi jälkimmäisiin, sillä se oli rauhassa paikallaan, kun isäntä vain kevyesti piti sitä kiinni ja silitteli. Verinäytteiden ja sienitestin oton lisäksi eläinlääkäri kopeloi Kukan mahan, munuaiset, kohdun, nisät ja hännän, ja kaikki tuntui olevan kunnossa. Kyllä meillä siihen malliin mourutaankin, että toivottavasti sopiva uros syksyksi löytyy. Pillereitä ei ole syöty reiluun viikkoon, ja nyt jo on havaittavissa selkeitä kiiman merkkejä.


Kissoilla ovat koittaneet kunnon kissanpäivät nyt kotonakin, kun pihallemme saatiin aita. Periaatteessa kissa tietysti hyppäisi 1,2-1,5 metrin korkuisen verkkoaidan yli leikiten, mutta ainakin toistaiseksi sitä ei ole meillä edes yritetty. Maalla on samanlainen aita, eivätkä ne sielläkään juuri koskaan edes mene aidalle asti, kun pihassa on touhuttavaa lähempänäkin. Toki kissoja valvotaankin pihalla erittäin tarkasti. On todella mukavaa katsoa, miten ne nauttivat, kun ne saavat ottaa vapaana pikku spurtteja ja kiivetä vähän matkaa puihinkin. Niillä tuntuu olevan jonkinlainen vaisto siitä, ettei puuhun mennä niin korkealle, etteikö sieltä pystyisi hyppäämään alas. Armi on alkanut tykätä ulkoilusta niin paljon, että välillä se istuu sisällä ulko-oven edessä ja mouruaa vimmatusti, kun ulos tekisi mieli. Ihmisväki kuvitteli, että vain kiimassa oleva kissa pitää ihmeellistä ääntä, mutta kyllä se leikattukin ulkoiluvimmainen tyttö osaa aika metakan päästää.