Iloisia yllätyksiä!

Kukan nisät alkoivat viime viikolla turvota ja kissan käytös on muutenkin ollut hyvin rauhallinen, aivan kuten viime raskauden aikanakin. Täpläkissamme nukkuu paljon ihmisten sängyssä, syö mitä vain ja miten paljon vain, kehrää ihmisille (harmi kyllä, Kukalle se on aika poikkeavaa) ja ottaa muutenkin tosi lunkisti. Valeraskaus mielessämme menimme sitten tänään eläinlääkärille ultraan, ihan varmuuden vuoksi vain. Ultrassa koimme iloisen yllätyksen: Kukan mahassa näkyi useampikin pieni kissanalku! Yhden sydämen sykettä saimme myös seurata monitorilta ja saimmepa tästä mukaan kuvankin. Vaikea uutista olisi ollut muuten uskoakaan. Ehkä kissat olivat sitten niin häveliäitä, että me ihmiset emme kuulleet tai nähneet minkäänlaisia astumisen merkkejä, vaikka koko ajan oli joku sisällä kuuloetäisyyden päässä. Kyllä nyt  tuntuu aika hölmöltä, mutta silti kovin onnelliselta.

Kuvassa yksi Kukan tulevista pennuista.

Nyt on siis aika esitellä Kukan salarakas kuukauden takaa, Onnikatin Blueberry Boy eli Felis. Felis on todella kiltti ja komea kolli, joka ainakin meillä ollessaan käyttäytyi rauhallisesti ja ystävällisesti niin Kukkaa kuin ihmisiäkin kohtaan. Se myös kehräsi ihanasti ja paljon. Syliinkin se välillä tunki ihan väkisinkin, joten luonne tuntui olevan juuri sellainen kuin isäkissalta toivoimme. Felis on isokokoinen, mikä sopiikin hyvin pikkuiselle Kukallemme, jospa pennut eivät jäisi ihan kirpuiksi. Täplät ovat keskisuuret ja komeat ja kontrasti hyvä. Felis on sinitäplikäs, joten pentujen värit voivat olla ainakin suklaa ja ruskea, ja jos Kukka kantaa diluutiogeeniä, niin myös lila tai sininen. Mahdollinen on myös kaneli, jos molemmat ovat kanelin kantajia. Felis on titteliltään Champion, ja kohta ilmeisesti kansainvälinen sellainen eli IC. Pentujen sukutaulu on täällä, sukutaulusta puuttuva pentueen isänisä on sinitäplikäs englannintuonti Chocolatedot Wispa ja isänisänemä Chocolatedot Humbug.

Takaisin Helsingissä

Kissat ovat palanneet lähes viiden viikon maalaiskomennukselta Helsinkiin. Maalla oli niin mukavaa, että Helsingissä on kerätty pari päivää voimia pääosin nukkumalla. Eikä ihme, sillä niin paljon touhua kissoilla maalla olikin. Ulkona oli niin lämmintä, että siellä piti köpötellä koko ajan. Välillä toki käytiin sisällä pikaisilla torkuilla, mutta heti kun joku ihminen meni ovea kohti, ainakin toinen kissa seurasi perässä. Onneksi ulkona oli ihmisillekin ihana ilma ja paljon puuhasteltavaa.

Armi kunnostautui lopulta myyräkissana, mitä olikin kauan odotettu. Alkuun homma näytti epätoivoiselta, kun kissat lähinnä läpsivät ja kantoivat jyrsijää suussaan, mutta eivät saaneet siltä henkeä pois. Lopulta pihalle alkoi kuitenkin ilmestyä kuolleita, lämpimiä myyriä, kun Armi oli ulkona. Puutarhassa vilistävien myyrien kanssa taistellut majapaikan isäntäväki oli siis Armiin tyytyväinen. Kukkaan ei oltu ihan niin tyytyväisiä, sillä se yritti pyydystää jyrsijöiden sijaan ennemminkin sisi- ja vesiliskoja. Onneksi sillä oli niitäkin kohtaan niin hellät otteet, että pienet matelijat saatiin yleensä pelastettua ilman katkenneitä häntiä tai muita ulkoisia vammoja. Taisi Kukalla olla mielessä pennun hellä kanniskelu, kun otteet olivat niin varovaiset, vaikka täpläkissallamme onkin valtava puruvoima, kun se niin tahtoo. (Puruvoima on selvinnyt vahingossa, kun Kukka on tarttunut epähuomiossa sormeen ruokapalan sijasta, muuten se ei toki ole ikinä ihmistä purrut tai edes yrittänyt.)

Armilla on nyt metsästysretkien tuloksena todella komeat lihakset. Painoa lähti maalla 100 g, mutta kissa näyttää nyt paljon lihaksikkaammalta kuin talven jälkeen. Armin paino on nyt 3,9 kg, mikä on sille varmaankin oikein hyvä. Russinaaraaksi Armi tuntuu olevan aika reilun kokoinen, mutta kuitenkin siro eikä mikään pullero. Meidän kissoista Armi on selvästi isompi, jos kissat ovat vierekkäin. Hassua sikäli, että kun kissaa hankimme, halusimme pienehkön kissan, ja venäjänsinisiä kuvattiin pieniksi/keskisuuriksi. Ocien sen sijaan pitäisi olla melko suuria kissoja, mutta Kukka on Armia pienempi, vaikkakin vahvemman oloinen. Molemmat ovat tietysti meidän omistajien mielestä juuri oikean kokoisia. Kukalle alkoi maalla taas ruoka maistua ja neiti sai painoa lisää jopa 300 g. Kukka olikin vähän alipainoinen ruipelo pennutuksen jälkeen, mutta on nyt oikein hyvässä kunnossa, painoa on vajaat 3,8 kg.

Vappuhulina ei kissoihin juurikaan tarttunut, kuten kuvista näkyy...

Kevättä tassuissa

Kissat ovat nauttineet kovasti maalaiskomennuksesta. Ulkona käytiin auringonpaisteessa jo silloin, kun pihalla ei muuta ollutkaan kuin lunta, ja nyt kun lumet ovat lähes sulaneet, ulos mangutaan koko ajan. Eikä vain manguta, vaan välillä livistetäänkin koiran tai ihmisten vanavedessä. Onneksi pihalla on kunnon aita, joten karkuun kissat eivät pääse (eivätkä ole yrittäneetkään). Eivätkä ne tietenkään itsekseen ulkoile, vaan ihmisten tarkkaan valvovan silmän alla.

Armi on opetellut hiirikissan taitoja. Syksyllähän se pyydysti pihalta pari päästäistä. Nyt se on jatkanut työtä pyydystämällä vintiltä ainakin kaksi pientä jyrsijää. Toisesta se jopa söi etupään. Odotamme jännityksellä, onnistuuko se pyydystämään myyriä pihaltakin.

Kukalle on löytynyt uusi, upea sulho. Tänä keväänä Kukalla on ollut noin viikko juoksua ja reilun viikon tauon jälkeen taas uusi juoksu, joten odotamme jo innolla, milloin se seuraavan kerran juoksee. Voi olla, että se pitää nytkin vähän pitemmän kiimatauon niin kuin viime syksynä, jolloin sillä oli kiivas merkkailukiima kuten nyt. Kukkahan ei ole joka kiimassa merkkaillut, mutta viimeksi se merkkaili moneenkin paikkaan. Toivottavasti se ei kuitenkaan ole valeraskaana. Sitkeä kissankasvattamisen yrittäminen siis jatkuu ja raportoimme täällä, kun astutuspuuhat etenevät. Jospa kolmas kolli toden sanoisi!

(Maalla ei ole kameraa mukana, joten uusia kuvia täytyy vielä odotella, jospa isäntä tulisi pääsiäisenä kuvailemaan kissoja.)

Epätoivon hetkiä

Ehkä luonto ajaa tikanpojan puuhun, mutta meillä ei näytä luonto sitten millään ajavan kollia kiimassa mouruavan ja itseään tyrkyttävän naaraan kimppuun. Ei, vaikka yrittäisi kädestä pitäen opastaa ja nostaa pojan naaraan selän päälle tai pitää välillä viereisissä huoneissa. Ei, vaikka Kukka kuinka merkkailee, huutaa, kieriskelee ja nostaa takapuoltaan ohi kulkevan kollin edessä. Raukka ei taida ymmärtää yhtään, mitä pitäisi tehdä, ensikertalainen kun on.

Kukka aloitti kiimansa sunnuntaina, joten tiistai-iltana ajoimme Mikkelistä pääkaupunkiseudulle sovittua kollia hakemaan. Matka sujui hyvin, ja kun palasimme kollin kanssa tänne, kissojen yhteiselokin näytti lähtevän ihan hyvin käyntiin. Molemmat tutkivat toisiaan uteliaina ensin pienen matkan päästä, sitten kävivät nuuhkimassa ja kiehnäämässä eikä kuulunut ollenkaan sähinää, murinaa tai muuta valitusta. Kukan ensimmäisessä astutuksessahan Kukka ensimmäisenä iltana alkuun sähisi eikä päästänyt kollia lähelle. Nyt kissat tuntuivat heti olevan ihan kavereita. Ja siihen se sitten jäikin, ikävä kyllä. Kolli on aivan ihana, seurallinen, kiltti ja kiehnää ja kehrää ihmisten luona. Kukankin vieressä se saattaa kieriä ja nuolaistakin neitokaista, mutta ei muuta.

Meillä ei kasvattamisessa tunnu olevan ollenkaan onnea matkassa. Ensimmäisessä pennutuksessa odoteltiin ensin kiimahirviön kanssa kollin rekisteröintiä, sitten Kukan kiimatauon päättymistä, ja lopulta ainokainen pentu kuoli pariviikkoisena. Nyt päästiin vähemmällä kollin odottelussa, mutta kollipa ei sitten astukaan. Ja taas pitäisi siis aloittaa rumba alusta, etsiä sopiva kolli ja odotella, että aikataulut sopivat ja että sen jälkeen juoksukin tulee sopivasti ja käytännön järjestelyt onnistuvat. Ja vielä että kolli osaisi hommansa. Ja siinä välissä pitää yrittää keksiä, mitä tehdä joka toinen viikko juoksevalle ja merkkailun opetelleelle kiimakallelle. Alkaa pikku hiljaa tuntua siltä, että pitäisi hankkia vähemmän stressaava ja ahdistava harrastus kissankasvatuksen yrittämisen tilalle. Tässä hommassa ei todellakaan mikään tunnu menevän niin kuin toivoo.

Maalaistolloilu alkakoon

Kissat muuttivat tänään emäntänsä kanssa Mikkeliin kuukaudeksi. Bussimatka sujui hienosti, ja perillä odotti lämmin uuninpankko. Lunta on maassa vielä kasoittain, mutta toivotaan, että ulkoiluakin päästään jo vähän aloittelemaan. Toistaiseksi virikkeitä on riittänyt sisälläkin. Kukka on kävellyt ensimmäistä kertaa verhotangon päällä, pitihän sen päästä kokeilemaan, millainen maisema näkyy keittiön kaapiston päältä. Jouluna pullukka täpläkissa ei meinannut jaksaa uunille hypätä, mutta nyt pikku laiheliinimme hyppelee ja kiipeilee ketterästi kuin Armi konsanaan. Armille toivotaan liikunnallista kuukautta, sillä Kukan kupilla norkoilu alkaa näkyä kastraattiköllykän mahan alla.

Kukan maalaiselo katkeaa toivottavasti lähiviikkoina yhdeksi viikonlopuksi. Kukalle on löytynyt uusi, komea sulhanen, joten toiveissa olisi astutusreissu maalta etelään mahdollisimman pian!

Kissa, joka sanoo "kraah"

Mitä kissa sanoo? - Miau.
Mitä Kukka sanoo? - Kraa-kraa.

Kukka opetti eilen emännän siskon lapsille erilaista eläintiedettä. Ehkä se on riikinkukon sulalla leikkiessään alkanut valmistautua linnunpyyntiin. Jos kuulostaa varikselta, pääsee ehkä lähemmäksi saaliita. Virallinen selitys hassuun ääntelyyn on tietenkin kiima, mutta mistä sitä tietää, vaikka kissalla olisi muitakin, salaisia tarkoitusperiä.


Videota ääninäytteestä täytyy odottaa seuraavaan kiimaan, sillä karjahteleva leijona, kurlaava sammakko, määkivä lammas ja raakkuva varis ovat aamun aikana korvautuneet tavallisella vinkunaukuvalla kissalla.

Myyrän tutkimustulos

Evirasta tuli Myyrän ruumiinavauksen tulokset. Myyrällä todettiin hyperlipidemiaan viittaavat löydökset: anemia, samean värinen veri, voimakas keuhkopöhö, rintaontelossa nestettä, vaalea maksa ja suurehko sydän. Bakteeritulehdusta ei ollut.

Hyperlipidemia on harvinainen sairaus, josta löytyy vain hyvin vähän tietoa. Koirilla tautia on tavattu enemmän, mutta kissoillakin joitakin tapauksia. Taudista on useampiakin muotoja, mutta perusvika on siinä, että vereen kertyy liikaa triglyseridejä ja kolesterolia. Tauti voi olla peittyvästi periytyvä yhden tai useamman geenin virheestä johtuva tai idiopaattinen eli kokonaan tuntemattomasta syystä johtuva. Ilmeisesti Suomessa tautia on osattu tutkia vasta muutaman vuoden ajan, eikä siitä tunnu maailmaltakaan löytyvän kovin paljon tietoa. Jos jollain on lisätietoja sairaudesta, ottaisin sitä mielelläni vastaan.

Tieto diagnoosista aiheutti meissä hyvin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta helpotti, että Myyrän kuolema ei johtunut puutteellisesta tai väärästä hoidosta, esim. siitä että maitoa olisi letkutettu vahingossa keuhkoihin, eikä mitään olisi ilmeisesti ollut tehtävissä, pentu vaan oli lähtökohtaisesti viallinen, vaikka olikin niin ihana. Toisaalta kuolinsyy antaa aihetta pohtia Kukan (ja Pepin) jatkokäyttöä jalostuksessa. Jos kyseessä on periytyvä tauti, viallisten geenien levittäminen ei tunnu järkevältä. Toisaalta, resessiivisten tautigeenien poistaminen populaatiosta on hyvin vaikeaa, kun geenitestiä ei tunneta, sillä tässäkin tapauksessa ainakin toisen sekä Kukan että Pepin vanhemmista pitäisi olla tautigeenin kantajia, eikä tunnu järkevältä yhtäkkiä poistaa kaikkia mahdollisia kissoja jalostuksesta. Kahden kantajan pennuista tilastollisesti 25 % on sairaita, 25 % ei kanna sairausgeeniä ja 50 % on kantajia eli ilmiasultaan terveitä. Toisaalta, hyperlipidemian perinnöllisyydestä tai perinnöllisyystavasta ei ole tietoa. Jos kaikki mahdollisesti jotain viallista, tunnettua geeniä kantavat yksilöt karsitaan jalostuksesta, populaatio voi pienentyä liikaa ja sitten voi tulla esiin uusia sairauksia. Kaikillahan on viallisia geenejä perimässään vaikka kuinka paljon ja mutaatiot synnyttävät uusia koko ajan, mutta yleensä viat eivät tule esille. Peittyvästi periytyvät sairaudet tulevat yleensä ilmi sisäsiitoksissa, ja nyt ei ainakaan siitä ollut kyse, kun 7 polveen asti sisäsiitosaste oli nolla. Toisaalta, kaikkien ihmistenkään geenit eivät aina sovi yhteen niin, että heille syntyisi terveitä jälkeläisiä, joten varmasti näin voi olla myös kissoilla.

Tarkkaan asiaa pohdiskeltuamme päätimme, että Kukkaa käytetään vielä siitokseen. Kukan vanhemmat ja sisarukset ovat terveistä pentueista ja Kukan linjat vaikuttavat muutenkin terveiltä. Lisäksi Kukka on itse terve, huippuluonteinen ja osoittautui ensimmäisen, kovaonnisen pennutuksen yhteydessä hyväksi emoksi. Etsimme siis parhaillaan pentueen isäksi uutta kollia, joka olisi varmuuden vuoksi hyvin eri linjoista kuin Pepi. Jos kaikki menee hyvin, toivomme, että jo alkukesästä pentukamerassa olisi uutta vilskettä. Jalostuksen jatkosuunnitelmia tehdään sitten, kun nähdään, millaisia pentuja tulee.

Sairaita kissoja syntyy varmasti aina välillä, kun kissoja kasvatetaan. Ongelmista vaikeneminen ei kuitenkaan poista niitä. Näin ollen minusta on tärkeää olla avoin myös silloin, kun kasvatuksessa asiat menevät pieleen. Päämääräni on tietenkin kasvattaa terveitä pentuja ja ylläpitää ja edistää ocicatien terveyttä. Jos siitoskissojen, niiden vanhempien ja jo syntyneiden jälkeläisten terveydestä ja sairauksista/vioista olisi enemmän tietoa, osattaisiin kenties käyttää entistä paremmin yhteensopivia yksilöitä jalostuksessa. Jalostuskissat ovat yleensä myös sen verran nuoria, että olisi järkevää seurata pitempäänkin niiden ja niiden sukulaisten terveyttä, jotta voisi jalostustyössä kunnolla vaikuttaa rodun terveyden ylläpitämiseen. Harmi, ettei kissoille ole vielä sellaisia rekistereitä, joihin tietoja voisi koota, sillä nyt tietoja on äärimmäisen vaikea saada käsiinsä. Kissojen sairauksien periytyvyydestä tiedetään vielä hyvin vähän, joten esim. geenitestaukseen ei voi sairauksien vastustamisessa tukeutua, vaan tarvitaan tietoa ja oivalluksia. Aion siis jatkossakin raportoida avoimesti myös vastoinkäymisistämme, sillä uskon, että tietoa levittämällä voidaan estää tulevia epäonnistumisia.