Kukka päätti viime viikonloppuna osoittaa olevansa erittäin sukukypsä ja kollinkaipuinen naaras. Tähän asti kiimat ovat olleet lähinnä viikon kestäviä mouruamisia, mitkä on kestänyt, kiitos korvatulppien. Nyt asiaan on tullut muutos, kun pikkukissamme on oppinut merkkaamaan. Työhuoneen sängyn käyttö vessana ei siis ollutkaan protesti putsaamattomasta hiekkalaatikosta, hiekan vähyydestä tai muistakaan vessa-asioista, vaan kiimamerkkailua. Kukka osoitti merkkailutaitonsa silmiemme edessä juuri, kun olimme päässeet viikonlopuksi maalle. Siinä se ruikkasi telkkarin viereen pikku merkit ihmisten ihmetellessä vieressä. Muutama lisämerkkauskin tuli suoritettua, joten kissa pääsi loppuviikonlopuksi asumaan pääasiassa kylppäriin ja saunaan.
Välillä emäntä heltyi ja päästi Kukan juoksemaan muuallekin asuntoon, jossa se lähinnä kieriskeli vimmatusti sängyillä ja lattialla, kulki kyykyssä takapuoli pitkällä ja tietenkin mourusi. Kollin puutteessa se yritti lähennellä jopa vanhaa, kastroitua villakoiraakin. Topi-raukka oli touhusta ihmeissään, yleensä kun pilkulliselta pikkuhirviöltä tulee vain kynttä, jos sen päästää liian lähelle. Ulkonakin käytiin hyvin tiukan valvonnan alaisena. Maalla ei onneksi ilmeisesti ollut lähistöllä leikkaamattomia kolleja, koska vaikka neitokaisemme teki uloskin pieniä hajumerkkejä, ei vieraita kissoja näkynyt.
Sisällä Kukka oli niin hormonihuuruissa, ettei se edes ymmärtänyt kovin paljon ruuan perään. Kyllähän se ruokakupin aina jossain vaiheessa tyhjensi, mutta ei puhettakaan, että koiran tai ihmistenkään ruokia olisi tarvinnut piilotella normaalisti niin innokkaalta ruuanmetsästäjältämme. Sienipiirakkakin oli aivan koskematon, vaikka se unohtui puoleksi päiväksi keittiön pöydälle jäähtymään, Armihan ei ole kovin paha luvattomien ruokasaaliiden metsästäjä. Metsästäjänä Armi kuitenkin kunnostautui, mutta ei ruokapöydillä, vaan ulkona. Hiirikissan alkumme nimittäin saalisti oikein näppärästi pihalta kaksi päästäistä. Jyrsijätuntemusta sen olisi tosin hyvä vielä opetella, jotta ensi kerralla saaliit olisivat puutarhan satoa mässäileviä myyriä eikä viattomia hyönteisten syöjiä, jotka eivät kelpaa ruuaksi kissalle.
Sunnuntai-iltana kotona Kukka oli mouruamisesta ilmeisesti niin väsynyt, että iltapalan syötyään se hyppäsi suoraan sänkyyn, painautui kerälle ja nukkui siinä hiljaa lähes koko yön. Onneksi kiima siitä sitten alkoikin loppua, ja nyt torstaina olemme jo saaneet olla omituisessa hiljaisuudessa muutaman päivän ajan. Hiljaisuuden lisäksi kissat leikkivät taas keskenään, Kukka on innostunut leluista ja malttaa välillä tulla sohvalle viereen nukkumaan. Kukan sulhasen Pepin rekisteröinti FIFeen valmistui tänään, joten toivottavasti Kukan mouruaminen tuottaa tulosta seuraavassa kiimassa, joka ajoittunee noin viikon päähän.
