tiistai 11. toukokuuta 2010

Kukka ja kimalainen

Männä viikolla kissat saivat uudet vänttiset eli kissanvaljaat, toisella kun oli ennestään vain kanilta perityt, vähän pienet valjaat ja toisen vanhat vänttiset kokoa S olivat jääneet pieniksi. Koska molemmat ovat melko siroja ja pitkäkroppaisia, uusien valjaitten koko on S/M eli rintaremmi kokoa M ja vatsaremmi S. Koko tuntuu olevan sopiva, ja toimituskin oli nopea. Sähköpostitilaus jätettiin tiistai-iltana ja perjantaina valjaat olivatkin jo postilaatikossa.

Vaikka emännän mielestä uudet valjaat ovat superhienot ja kivat, niitten menestys kissojen keskuudessa ei ole ollut päätähuimaava. Tänään Kukka yritti kaikin keinoin väistellä valjaita laittavan emännän käsiä, vaikka toki tulikin aina kutsuttaessa luokse, kiltti ja toimelias kun on. Kissojen mielestä parvekkeella nököttäminen on kyllä ihan jees, mutta kun pitää mennä maan tasalle avoimelle pihalle, se on ihan hirveenkauheenpelottavaa. Ehkä se on liikenteen meteli ja keväisen pihan avonaisuus, mikä hirvittää, maalla kun kissat ovat juoksennelleet aivan innoissaan ulkona aidatulla pihalla, kaukana liikenteestä. Niinpä valjastelu on meillä toistaiseksi sitä, että kun kissa kannetaan keskemmälle pihaa, sieltä juostaan äkkiä rapulle ja seistään sitten siinä silmät pyöreinä. Armi sentään uskaltaa vähän nuuhkia alakerran parvekkeitten alusia ja maistella heinänkorsia nurmikolla.

Kukalle sattui kaiken lisäksi tänään paha arviointivirhe, mikä ei ainakaan lisännyt innostusta ulkoiluun. Kun Kukka kannettiin keskelle pihaa, se ryntäsikin äkkiä eteenpäin, poispäin kotiovesta, mikä oli sille ihan tavatonta. Syy oli toki luonnollinen, mutta emännän mielestä karmaiseva: hurja metsästäjä oli äkännyt kivan pikku kimalaisen pörräävän heinikossa. Kömpelö otus oli helppo saada kiinni, ja siinä sitten kissa seisoskeli ihmeissään kimalainen etutassujen alla. Seisoskelua ei kestänyt kauan, vaan yhtäkkiä kuului pieni rääkäisy ja kissa säntäsi rapulle. Kimalainen oli tainnut kertoa, ettei se oikein arvostanut kissan leikkejä. Kukka taisi muistaa hyönteisen ikävän kohtelun ainakin hetken, sillä maassa kipittävä muurahainen sai sen vain katsomaan vipellystä kauempaa ja siirtymään syrjään, kun peto hiipi Kukkaa kohti.

Sisällä Kukan etutassu turposi melkoiseksi. Turvonnut leipälapio ei tuntunut kuitenkaan Kukkaa itseään haittaavan, sillä se hyppeli ikkunalaudoilla, kiipeili ja revitteli Armin kanssa kuten normaalistikin. Tassu ei aristanut kopelointia eikä kissalla näyttänyt olevan muita oireita. Emäntä kipaisi siis apteekissa ostamassa kyypakkauksen, antoi ohjeen mukaisesti puolikkaan tabletin kimalaisen uhrille ja jäi odottelemaan turvotuksen laskemista. Kukalle on onneksi helppo syöttää pillerit laittamalla ne päivän nappula-aterian joukkoon. Siinä samassa menee näköjään niin e-pilleri kuin hydrokortisonikin, kunhan joukossa vain on superherkkuja eli raksuja.

Mistähän kissat oppivat, mitä ei saa pyydystää ja mikä on vaaratonta? Mikseivät ne tyydy kunnon saaliisiin, kuten hiiriin ja lintuihin? Toivotaan, että tästä kesästä ei tule kovin pistiäispitoista, tai sitten pitää ulkoiluttaa kissoja vain silloin, kun aurinko ei paista. Lisäksi pitäisi keksiä, miten saisi opetettua kissat tykkäämään valjastelusta. Tavoitteena olisi päästä vielä joskus pienelle kävelylenkille valjaissa, mutta nähtäväksi jää, miten valjastelun kohteet tavoitteeseen reagoivat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti