tiistai 19. huhtikuuta 2011

Kevättä tassuissa

Kissat ovat nauttineet kovasti maalaiskomennuksesta. Ulkona käytiin auringonpaisteessa jo silloin, kun pihalla ei muuta ollutkaan kuin lunta, ja nyt kun lumet ovat lähes sulaneet, ulos mangutaan koko ajan. Eikä vain manguta, vaan välillä livistetäänkin koiran tai ihmisten vanavedessä. Onneksi pihalla on kunnon aita, joten karkuun kissat eivät pääse (eivätkä ole yrittäneetkään). Eivätkä ne tietenkään itsekseen ulkoile, vaan ihmisten tarkkaan valvovan silmän alla.

Armi on opetellut hiirikissan taitoja. Syksyllähän se pyydysti pihalta pari päästäistä. Nyt se on jatkanut työtä pyydystämällä vintiltä ainakin kaksi pientä jyrsijää. Toisesta se jopa söi etupään. Odotamme jännityksellä, onnistuuko se pyydystämään myyriä pihaltakin.

Kukalle on löytynyt uusi, upea sulho. Tänä keväänä Kukalla on ollut noin viikko juoksua ja reilun viikon tauon jälkeen taas uusi juoksu, joten odotamme jo innolla, milloin se seuraavan kerran juoksee. Voi olla, että se pitää nytkin vähän pitemmän kiimatauon niin kuin viime syksynä, jolloin sillä oli kiivas merkkailukiima kuten nyt. Kukkahan ei ole joka kiimassa merkkaillut, mutta viimeksi se merkkaili moneenkin paikkaan. Toivottavasti se ei kuitenkaan ole valeraskaana. Sitkeä kissankasvattamisen yrittäminen siis jatkuu ja raportoimme täällä, kun astutuspuuhat etenevät. Jospa kolmas kolli toden sanoisi!

(Maalla ei ole kameraa mukana, joten uusia kuvia täytyy vielä odotella, jospa isäntä tulisi pääsiäisenä kuvailemaan kissoja.)

torstai 7. huhtikuuta 2011

Epätoivon hetkiä

Ehkä luonto ajaa tikanpojan puuhun, mutta meillä ei näytä luonto sitten millään ajavan kollia kiimassa mouruavan ja itseään tyrkyttävän naaraan kimppuun. Ei, vaikka yrittäisi kädestä pitäen opastaa ja nostaa pojan naaraan selän päälle tai pitää välillä viereisissä huoneissa. Ei, vaikka Kukka kuinka merkkailee, huutaa, kieriskelee ja nostaa takapuoltaan ohi kulkevan kollin edessä. Raukka ei taida ymmärtää yhtään, mitä pitäisi tehdä, ensikertalainen kun on.

Kukka aloitti kiimansa sunnuntaina, joten tiistai-iltana ajoimme Mikkelistä pääkaupunkiseudulle sovittua kollia hakemaan. Matka sujui hyvin, ja kun palasimme kollin kanssa tänne, kissojen yhteiselokin näytti lähtevän ihan hyvin käyntiin. Molemmat tutkivat toisiaan uteliaina ensin pienen matkan päästä, sitten kävivät nuuhkimassa ja kiehnäämässä eikä kuulunut ollenkaan sähinää, murinaa tai muuta valitusta. Kukan ensimmäisessä astutuksessahan Kukka ensimmäisenä iltana alkuun sähisi eikä päästänyt kollia lähelle. Nyt kissat tuntuivat heti olevan ihan kavereita. Ja siihen se sitten jäikin, ikävä kyllä. Kolli on aivan ihana, seurallinen, kiltti ja kiehnää ja kehrää ihmisten luona. Kukankin vieressä se saattaa kieriä ja nuolaistakin neitokaista, mutta ei muuta.

Meillä ei kasvattamisessa tunnu olevan ollenkaan onnea matkassa. Ensimmäisessä pennutuksessa odoteltiin ensin kiimahirviön kanssa kollin rekisteröintiä, sitten Kukan kiimatauon päättymistä, ja lopulta ainokainen pentu kuoli pariviikkoisena. Nyt päästiin vähemmällä kollin odottelussa, mutta kollipa ei sitten astukaan. Ja taas pitäisi siis aloittaa rumba alusta, etsiä sopiva kolli ja odotella, että aikataulut sopivat ja että sen jälkeen juoksukin tulee sopivasti ja käytännön järjestelyt onnistuvat. Ja vielä että kolli osaisi hommansa. Ja siinä välissä pitää yrittää keksiä, mitä tehdä joka toinen viikko juoksevalle ja merkkailun opetelleelle kiimakallelle. Alkaa pikku hiljaa tuntua siltä, että pitäisi hankkia vähemmän stressaava ja ahdistava harrastus kissankasvatuksen yrittämisen tilalle. Tässä hommassa ei todellakaan mikään tunnu menevän niin kuin toivoo.