torstai 7. huhtikuuta 2011

Epätoivon hetkiä

Ehkä luonto ajaa tikanpojan puuhun, mutta meillä ei näytä luonto sitten millään ajavan kollia kiimassa mouruavan ja itseään tyrkyttävän naaraan kimppuun. Ei, vaikka yrittäisi kädestä pitäen opastaa ja nostaa pojan naaraan selän päälle tai pitää välillä viereisissä huoneissa. Ei, vaikka Kukka kuinka merkkailee, huutaa, kieriskelee ja nostaa takapuoltaan ohi kulkevan kollin edessä. Raukka ei taida ymmärtää yhtään, mitä pitäisi tehdä, ensikertalainen kun on.

Kukka aloitti kiimansa sunnuntaina, joten tiistai-iltana ajoimme Mikkelistä pääkaupunkiseudulle sovittua kollia hakemaan. Matka sujui hyvin, ja kun palasimme kollin kanssa tänne, kissojen yhteiselokin näytti lähtevän ihan hyvin käyntiin. Molemmat tutkivat toisiaan uteliaina ensin pienen matkan päästä, sitten kävivät nuuhkimassa ja kiehnäämässä eikä kuulunut ollenkaan sähinää, murinaa tai muuta valitusta. Kukan ensimmäisessä astutuksessahan Kukka ensimmäisenä iltana alkuun sähisi eikä päästänyt kollia lähelle. Nyt kissat tuntuivat heti olevan ihan kavereita. Ja siihen se sitten jäikin, ikävä kyllä. Kolli on aivan ihana, seurallinen, kiltti ja kiehnää ja kehrää ihmisten luona. Kukankin vieressä se saattaa kieriä ja nuolaistakin neitokaista, mutta ei muuta.

Meillä ei kasvattamisessa tunnu olevan ollenkaan onnea matkassa. Ensimmäisessä pennutuksessa odoteltiin ensin kiimahirviön kanssa kollin rekisteröintiä, sitten Kukan kiimatauon päättymistä, ja lopulta ainokainen pentu kuoli pariviikkoisena. Nyt päästiin vähemmällä kollin odottelussa, mutta kollipa ei sitten astukaan. Ja taas pitäisi siis aloittaa rumba alusta, etsiä sopiva kolli ja odotella, että aikataulut sopivat ja että sen jälkeen juoksukin tulee sopivasti ja käytännön järjestelyt onnistuvat. Ja vielä että kolli osaisi hommansa. Ja siinä välissä pitää yrittää keksiä, mitä tehdä joka toinen viikko juoksevalle ja merkkailun opetelleelle kiimakallelle. Alkaa pikku hiljaa tuntua siltä, että pitäisi hankkia vähemmän stressaava ja ahdistava harrastus kissankasvatuksen yrittämisen tilalle. Tässä hommassa ei todellakaan mikään tunnu menevän niin kuin toivoo.

3 kommenttia:

  1. Moikka! Kollit saattavat olla vähän hankalia vieraassa ympäristössä.. Meilläkin on käynyt näin; tilanteessa, jossa ensikertalainen kolli ja erittäin kiimainen naaras. Kaksikko oli ensin keskenään pe-su kollille vieraassa ympäristössä. Kolli ei osoittanut mitään mielenkiintoa naarasta kohtaan, vaikka tämä teki kaikkensa. Eikun kolli palautettiin omaan kotiin, maanantaina vietiin vieläkin kiimainen naaras kollin omaan kotiin, niin johan alkoi tapahtua. Naaras haettiin tiistai-iltana kotiin.. Tuloksena oli 8 pennun oci-pentue.. :)

    VastaaPoista
  2. Mulle myös tuli mieleen, että jospa kyse on siitä että kolli on vieraassa ympäristössä ja sitten jos tilanne toteutettaisiin toisin päin, niin homma voisi toimiakin.

    Olen kokenut hieman samaa, alkutaival on kivinen.. mutta en halua vielä lannistua. Joten älä lannistu. On hyvä purkaa tuntojaan, mutta valitettavasti se tuntuu olevan niin, että eläinten kanssa tekemisissä ollessa pitää olla suunnitelma a, b, c ja d ja silti kaikki voi mennä poskelleen.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Kävi tuo vieras ympäristö meilläkin mielessä, vaikka kolli olikin heti meillä kuin kotonaan. Astutus kollin kotona ei kuitenkaan olisi ollut mahdollista olosuhteiden takia, joten asia jäi mysteeriksi. Nyt meillä on kolmas kolli valittu, joten katsotaan, milloin Kukka keksii taas juosta ja päästään jatkamaan yrittämistä.

    VastaaPoista