tiistai 15. kesäkuuta 2010

Kissamatkalla Latviassa


Kävimme viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa kissanäyttelyssä ulkomailla Uudenmaan rotukissayhdistyksen matkalla. Kohteena oli viehättävä keskiaikainen kaupunki Cesis Latviassa. Reissun järjestelyt toimivat hyvin ja kissatkin matkustivat oikein hienosti, vaikka aluksi vähän jännitimmekin, miten ne pärjäävät yksin autokannella laivamatkalla ja jaksavat sen jälkeen istua bokseissaan bussissa. Onneksi kummallakin oli jo ennen matkaa rutkasti kokemusta autoilusta ja bussimatkailusta, joten bussissa saattoi ottaa hyvinkin rennosti.


Aluksi matkaan piti lähteä vain Kukan, Armihan lopetti näyttelyuransa maaliskuussa Pohjanmaalla. Lopulta päätimme kuitenkin lähteä matkaan koko perheen voimin. Tuttuun tapaan Kukka osallistui näyttelyyn molempina päivinä ja Armi vain sunnuntaina. Saimme ne kolme ulkomaan sertiä, joita lähdimme hakemaan, joten näyttelytuloksiin voi olla tyytyväinen. Lisäksi matkalla pääsi tutustumaan moneen mukavaan kissaihmiseen, joten näyttelyt kotimaassa olevat varmasti vielä mukavampia tulevaisuudessa, kun niissä on enemmän tuttuja.


Kukan tuomari oli lauantaina hollantilainen Stephe Bruin, jonka arvostelut hieman ihmetyttivät meitä. Tuomarin mielestä Kukka ei ollut ollenkaan suklaatäplikäs, vaan kaneli. Myöhemmin kuulimme, että kyseinen tuomari haluaa usein muulloinkin vaihtaa kissojen värejä, joten emme sen enempää jaksaneet hämmentyä normaalista poikkeavista kommenteista, Kukkahan on saanut aiemmissa näyttelyissä nimenomaan kehuja väristään ja turkistaan. Sunnuntain tuomari Martti Peltonen antoikin sitten tutumman kuuloiset arvostelut. Molemmat tykkäsivät etenkin Kukan kunnosta, mikä ei ole ihme, onhan sitä yritetty juoksuttaa ja hypityttää kunnolla pitkin kevättä. Kilpailu leikkaamattomien kissojen kesken oli kova, joten tuomarin parhaaksi Kukka ei päässyt, vaikka molempina päivinä olikin valinnassa mukana. Oceja oli näyttelyssä vain kaksi, joten värin parhaasta ei päästy mittelemään. Näyttelyssä oli hieman erilainen kissavalikoima kuin kotimaassa, etenkin meitä ihmetytti erilaisten kaljujen kissojen suuri määrä.


Armi vietti lauantain näyttelypäivän hotellihuoneessa, ensin omassa rauhassaan ja myöhemmin isännän sylikissana. Vaikka Armi ja Kukka eivät aina ylimpiä ystävyksiä olekaan, etenkään silloin kun Kukkaa painituttaisi ja Armia ei, niin niistä oli kyllä selvästi iloa ja seuraa toisilleen. Illat ne rymistelivät keskenään. Näyttelyssä sunnuntaina Armi oli aluksi aika stressaantunut ja yritti etsiä pakotietä näyttelyhäkistä, mutta kun ovet eivät auenneet, se ryömi Kukan viereen samaan pesään ja siellä pienet karvapallomme lepäilivät sievästi vierekkäin ison osan näyttelypäivästä. Hankimme ennen näyttelyä oman tupla-Sturdin näyttelyhäkiksi, ja se oli loistava ostos ainakin ensimmäisen näyttelyviikonlopun perusteella. Kissoille oli turvaa toisistaan, mutta silti ne pääsivät halutessaan kauemmaksi toisistaan häkin toiseen päähän.


Näyttelyn järjestelyt eivät menneet aivan putkeen, koska sunnuntaina arvostelusetelien saaminen kesti todella kauan. Toisen suomalaisen matkanjärjestäjän matkalla paluu oli jo sunnuntaina, joten osa heistä joutui lähtemään kohti laivaa ennen setelien saapumista ja jännittämään, tulevatko ne postissa tai jotain kautta perille. Meillä oli onneksi aikaa odotella arvosteluseteleitä ja ihastella oman seurueen ja muitakin kissoja paneelissa, koska paluumme oli vasta maanantaina. Ehdittiinpä illalla vielä katsella vähän Cesiksen nähtävyyksiä ja illastaakin koko porukalla, mikä oli oikein mukavaa. Kaiken kaikkiaan matka sujui oikein hyvin, joten eiköhän ainakin Kukan kanssa käydä Baltiassa sertin metsästyksessä toistekin. Harmillisesti ruusukkeita eivät saaneet kuin kategorian parhaat kissat, mutta eiköhän niitä ehditä vielä Suomestakin hankkia.


Armin arvostelut 13.6.2010, tuomari Alexey Schukin
Type: "exc refined boning long body muscular"
Head: "wedge flat planes could be a bit more distinctive"
Eyes: "green, bright color"
Ears: "med. large a bit flaring"
Coat: "could be shorter, silkier and lighter by overtone"
Condition: "Lovely large and well balanced calm lady."
Judgment: EX1 CAPIB

Kukan arvostelut 12.6.2010, tuomari Stephe Bruin
Type: "large girl elegant build"
Head: "well shaped ? ? muzzle / profile shaped"
Eyes: "green / exc shape / ?"
Ears: "well shaped / set"Coat: "lovely close-? coat lovely broken dots, clear pattern / exc contrast (cinnamonish chad?!)
Tail: "fine tail"
Condition: "Top! (my compliments!)"
Overall impression: "very pretty girl in lovely cond."
Judgment: EX1 CACIB IC

Kukan arvostelut 13.6.2010, tuomari Martti Peltonen
Type: "nicely athletic with ex boning, nice legs"
Head: "correctly modified oci-wedge, a bit flat top of head, ok profile, correct muzzle-part"
Eyes: "ex 'look'! nice eye size"
Ears: "ex size & base, well-set, could be a bit more tilted"
Coat: "super tight coat! ex colour & pattern"
Tail: "ex tail!"
Condition: "outstanding!"
Overall impression: "nice young female!"
Judgment: EX1 CAGCIB

1 kommentti:

  1. Vau, sertejä on sadellut! Hienoa että jaksatte vielä Armiakin näyttelyttää :)

    VastaaPoista