lauantai 26. helmikuuta 2011

Juoksua ja tietotekniikkaa


Kissalassamme on palattu normaaliin arkeen. Kukka on ehtinyt pitää jo yhden kiiman, joka onneksi oli syksyn kiimoja vaisumpi, kesti vain viisi päivää eikä sisältänyt merkkailua. Muutenkin Kukka tuntuu ottavan takaisin aikaa, joka meni rauhallisissa merkeissä vauvamahaa kasvatellessa tai pennun kanssa pesässä loikoillessa. Täpläkissamme vaatii taas paljon leikitystä ja tietenkin sylissä tai sohvalla vieressä loikoilua. Välillä on tullut melkein kilpailua, kumpi kissa ehtii ensin opiskelukissaksi emännän syliin. Onneksi sohvalla on usein tarjolla kaksikin syliä. Kukan uusi suosikkilelu on emännän ratsastustunneilla käyttämä raippa. Sen edessä vingutaan isännälle eteisessä, minkä jälkeen sen perässä juostaan vinhaa vauhtia pitkin taloa. Yleensä kovin rauhallinen Armi-raukkakin joutuu taas välillä hurjien takaa-ajojen ja painien kohteeksi.

Toinen kissoista osoitti toissapäivänä erityistä tietoteknistä taitavuutta. Emäntä oli opiskellut radiologiaa katselemalla läppärillä netistä röntgenkuvia. Emännän poistuttua anonyymi ahkera kissa oli käynyt vaihtamassa läppärin taustakuvaksi keuhkojen röntgenkuvan. Ehkä kissa yritti kertoa, että opiskelu ei ollut vielä ollut riittävää. Emännältä menikin tovi miettiessä, miten kissan valitseman taustakuvan saa vaihdettua. Aika eteviä ovat nämä nykyajan lemmikit.

1 kommentti: