keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Mä maalaispoika oon

Pekka näyttää, että tässä kasvimaalla on kiva paikka, tähän kaivan kuopan jätöksille.

Pekka ja Pelle ovat opetelleen maalaiskissojen tavoille päivittäin ulkoillessaan. Ihmisväki ei ole tästä oikein innoissaan, mutta vaikeahan kissoja on puuhasta estääkään. Ne ovat nimittäin opetelleet tekemään tarpeitaan pihalle. Multaa on ehkä niin paljon kivempi kaivaa kuin hiekkalaatikkoa. Tai sitten on vaan niin kiva lasketella jätöksiä luonnon helmassa. Ennen pojat odottelivat pihalla jalat ristissä, että pääsisivät sisälle hiekkalaatikolle, mutta eivät enää. Taas saavat ihmiset yrittää kulkea perässä kakkapussin kanssa ja kerätä jätöksiä pihalta aivan kuin siihen aikaan, kun talossa oli vielä koira. Voi näitä maalaistolloja.

"Enkö ollutkin tosi hyvä poika kun kasvimaata kävin lannoittamassa?" (No et, mutta minkäs sille voi...)

3 kommenttia:

  1. Oletteko aidanneet pihapiirin vai kuinka estätte sen ettei kissat lähde omille teilleen? Omat maatiaiset kun lähtevät pihapiiristä heti kuin telkät pöntöstä jos ne vapaaksi päästää ja sitten kissoja saa jahtailla kiinni pitkin yötä.

    VastaaPoista
  2. Meillä on 1,5 m korkea aita koko tontin ympärillä. Ei kissoille ole tullut mieleen edes aidalle asti juosta, leikattuina seurakissoina niillä on pienet reviirit ja enemmän niitä kiinnostaa pyöriä siellä, missä ihmiset ovat, kuin lähteä metsiä tutkimaan. Ja toki ne ulkoilevat muutenkin aina valvotusti ihmisten kanssa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos vastauksestasi. Meillä tehtiin herroille 2m korkea varsin iso ulkotarha, mutta mokomat tulivat siitäkin heittämällä yli. Nyt tarhassa on katto ja kissat pysyvät "kurissa". Toki ulkoilutan niitä myös valjaissa, mutta mieluusti enemmänkin vapautta ja liikuntaa niille soisin mutta kun eivät pysy lähitienoilla! Leikattuja seurakissoja ja perheenjäseniä ovat nämäkin, mutta yhtä lukuunottamatta liiankin karkailunhaluisia. Tämä yksi onkin kuin pieni koira joka ei mua silmistään päästä :)

    VastaaPoista