Kukka kävi viikonloppuna emäntänsä kanssa tutustumassa bussimatkailuun ja maalla odottavaan koiraan. Bussimatkailu neitokaisen kanssa sujuu oikein hyvin silloin, kun se saa olla sylissä. Koko kolmen ja puolen tunnin matkan Kukka makaili rauhassa, mitä nyt välillä käänsi kylkeä ja sanoi tavallisen, hiljaisehkon maun. Sen sijaan kuljetuskoppaan joutuminen Helsingin paikallisbussissa ja Mikkelissä matkalla bussipysäkiltä perille sai kissan esittelemään koko äänivalikoimaansa surkeasta vikinästä vaativaan mouruamiseen. Sille pitäisi varmaan hankkia turvavyövaljaat autoon, kun kopassa oleminen tuntuu niin surkealta.
Maalla Kukka oli innoissaan, siellä kun oli niin paljon juoksutilaa. Kissa ja koira käyttäytyivät vielä aika lailla kuten kissa ja koira, vaikka edistystä ainakin syksyyn nähden onkin tapahtunut. Kukka ei viitsinyt enää juosta Topia karkuun, vaan meni yleensä jonkun tuolin alle odottelemaan, jos koira tuli lähelle. Jos koira tuli liian lähelle, Kukka kertoi sen sähinällä, murinalla tai jopa etutassulla huitaisemalla, onneksi kuitenkaan osumatta. Topilla on nuoruusvuosiltaan huono kokemus pihapiirin kissasta, joka raapaisi sitä silmään, joten ei liene ihmekään, ettei poika ole kovin innostunut reviirilleen tunkevista kateista.
Armi nautti Kukan poissaollessa täysin siemauksin ainoana kissana olemisesta. Se oli isäntää kohtaan superseurallinen kehruukone, joka purisi sylissä tuntikausia ilman pientä häiriötekijää. Näytti se tosin ihan tyytyväiseltä Kukan palattuakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti