lauantai 21. toukokuuta 2011

Susi sisällä - ja ulkona

Meillä asuu pieni susi. Se ulvoo ulko-ovella "auuuuuu-auuu-uuu" etenkin aurinkoisella ilmalla. Välillä ulvonta on tuloksekasta ja siniharmaa eläin pääsee pihalle vapauteen. Siellä se vaanii lintuja ja ajaa oravan puuhun. Välillä se leikkii lammasta suden vaatteissa ja maistelee heiniä. Liha-aterian rapina saa sen kuitenkin palaamaan sisälle ja muuttumaan sohvalla sylissä köllöttäväksi kotikissaksi.

Susi russin vaatteissa. Saisiko olla aamukahvia?

Kukka painaa nyt noin 3 viikkoa ennen laskettua aikaa 4,4 kg, 900 g enemmän kuin normaalisti. Maha pullottaa sekä molemmista kyljistä että alhaalta, joten veikkaus on, että ainakin kolme pentua olisi tulossa. Tietyissä asennoissa kyljissä tuntuu selvästi pentumuhkurat. Pentujen liikkeitä ei ole varmuudella vielä erotettu emon hengityksestä ja muusta liikehdinnästä. Mammakissa pitää hyvin huolta ruoka-ajoistaan herättämällä emäntänsä viikonloppunakin viimeistään seitsemältä. Syömisen ja nukkumisen lisäksi top3-listalla on silläkin ulkoilu, vaikka ulos pyrkimisen se jättääkin pikku suden tehtäväksi.

Odotettavissa olevan Kukan pentueen isäkissa Felis, aivan ihana seurakissa.

3 kommenttia:

  1. Tänään kotisutemme pääsi ajamaan takaa yhtä aikaa jopa kahta komean punaturkkista oravaa, jotka vilistivät talon seinää pitkin naapurin parvekkeelle ja säksättivät sieltä hirmuisesti. Välillä ne tulevat meidänkin parvekkeellemme ja näyttävät oikein ilkkuvan kissoille oleskelemalla ihan rauhassa ikkunalasissa kiinni - siihen asti kunnes parvekkeen ovi avautuu.

    Taas ulvotaan ovella "auuuuu-uuuuuu-uuuu, auuuuuuu-u, mau?"

    VastaaPoista