tiistai 21. kesäkuuta 2011

Kauniita katseita

Pennut ovat availleet pikku hiljaa silmiään ja ottaneet ensimmäisiä askeleen tapaisia. Lauantai-iltana oli Brassavolan lisäksi Bombaxilla ja Beliumilla jo molemmat silmät auki. Seuraavaa avautumisvaihetta odoteltiin maanantaihin, jolloin Borago avasi silmänsä. Tänään on ollut vuorossa Brassia, joten enää Buxus katselee maailmaa suljettujen silmäluomien läpi. Erityisen ihana katse on Bombaxilla, jolla on isot silmät leveän näköisessä päässä ja huippusöpö ilme.

Jos Brassia jäikin jälkeen sisaruksistaan silmien avautumisessa, kävelemisessä se oli etujoukoissa. Jo sunnuntaina pikku suklaatyttö otti muutaman haparoivan askeleen, vaikka pennut yleensä kävelevät kunnolla vasta noin 3 viikon iässä. Muutama muukin haparoiva pikku askel on pentupesässä nähty, vaikka useimmiten siellä edetäänkin tissille tai pentukasaan vielä ryömimällä.

Pentujen kasvaessa reipasta vauhtia nostalgisoidaan vielä "vanhojen" kuvien parissa: tuore mamma ja 1 vrk ikäiset pennut.

Kissat muuttavat perjantaina Mikkeliin heinäkuun loppuun saakka. Aikuisilla kissoillahan on siellä emännän vanhempien luona kakkoskoti, jossa asustellaan silloin tällöin emännän harjoittelujen tai töiden mukaan. Kissakamera pyritään saamaan myös Mikkeliin, jos tekniset haasteet voitetaan, mutta koko aikaa se ei luultavasti ole maaseudun ukkosvyöhykkeellä päällä. Tietenkin pentujen ihailijat ovat oikein tervetulleita katsomaan pentuja paikan päällekin, heinäkuussa Mikkeliin ja elokuussa Helsinkiin!

2 kommenttia: