perjantai 10. kesäkuuta 2011

Meillä on pentuja!

Kukka synnytti tänään kuusi ihanaa pentua. Ensimmäisen kerran emokissa herätti emäntänsä 4.30 hyppimällä sängyssä. Pariin kertaan se kävi sängyssä ja vähän vinkui, joten se sai ruokaa 4.45. Ruoka upposi hyvällä halulla, mutta kissa ei edelleenkään tullut oikein tyytyväiseksi. Se meni pahvilaatikkopesäänsä ja kehräsi siellä sen näköisenä, että lähitunteina voisi olla toimintaa odotettavissa. Emäntä jäi sohvalle nukkumaan pentupesän viereen, josta Kukka tämän herätti klo 6.40. Lattialle oli jo tullut pari tippaa sikiönestettä ja pesään vähän limaa. Sen jälkeen tapahtumat etenivät nopeasti, sillä ensimmäinen, ruskeatäplikäs poika syntyi pää edellä vauhdikkaasti 6.49. Painoa herralla oli 86 g. Istukka syntyi vajaan tunnin päästä.

Toinen pentu syntyi 7.50. Kyseessä oli sinitäplikäs poika. Liekö isäänsä tullut muutenkin kuin väristään, sillä tämä kaveri oli koko pentueen painavin, 109 g. Kolmas pentu, isohkopäinen suklaatäplikäs poika, syntyi 8.02. Kolmosella oli painoa 100 g. Kolmonen oli heti syntymänsä jälkeen jo tississä kiinni ja on pysynyt samassa tississä koko aamun. Sitkeä kaveri, sillä oli sen verran imuvoimaa että sitä oli vaikea irrottaa tissiltä punnitusta varten. Suklaatäplikäs nelonen oli heti vikkelä räpiköijä, se syntyi takapuoli edellä ja työnsi päänsä etutassujen avulla synnytyskanavasta maailmaan klo 8.20. Painoa nelosella oli 87 g.

Neljännen pennun jälkeen Kukka nukkui hieman rauhallisen oloisena ja pennut imivät maitoa. Klo 9.04 syntyi viides pentu, suklaatäplikäs tyttö, 94 g. Viitosen jälkeen mahassa näkyi vielä selvästi liikehtivä möykky, joten suunniteltua Böle-pentuetta Pasila-sarjan mukaan ei saatu (vitoseen asti sukupuoletkin menivät kuten Pasilassa), vaan meille tuli vaalihengessä ajankohtainen sixpack, kun lilatäplikäs 91 g kuutonen syntyi klo 10.09. Istukat tulivat yleensä pentujen jälkeen, viimeinen istukka tuli lopulta klo 12.42. Kukka söi osan istukoista, saahan niistä arvokkaita ravintoaineita.

Kissaperhe näyttää voivan tällä hetkellä oikein hyvin. Mamma on väsynyt, mutta rauhallinen. Se ei huiski yhtään hännällään tai korvillaan eikä ole muutenkaan ollenkaan hermostuneen oloinen, pikemminkin päin vastoin. Aluksi Kukka tuntui olevan ihmeissään, että tuleeko näitä nyt enemmän kuin yksi, mutta tajusi pian, että kyllähän niitä monta on ja kaikki on hoidettava. Kukka selvisi oikein hyvin urakastaan, ihmistä tarvittiin lähinnä seuranpitäjäksi ja tarkkailijaksi. Pennut imevät ja nukkuvat ja näyttävät oikein suloisilta. Toistaiseksi pentuja voi seurata kissakamerasta, kuvia tulee tänne ja Facebookiin kunhan niitä ehditään ottaa.

2 kommenttia:

  1. Mikä kuusikko! Oikein paljon onnea Kukka, isukki, ihmisisännät ja Armi. Yritähän Armi sinä auttaa Kukkaa pentujen hoivaamisessa, kunhan hieman kasvavat. Äiti varmasti tarvitsee sitä omaakin aikaa.

    VastaaPoista
  2. Onnea koko Kukkatarhan poppoolle ja varsinkin Kukalle :D

    T: D-E

    VastaaPoista