lauantai 4. kesäkuuta 2011

Vilskettä pallomahassa

Kukan kylkiprofiili. 

Kukka on alkanut olla aivan naatti. Se vain makoilee ja käy syömässä pieniä aterioita. Pennut mahassa myllertävät villisti. Niitä ei todellakaan voi olla huomaamatta, niin vauhdikkaat potkukarkelot mahanahan läpi näkyvät. Kukka välillä huiskii hännällä mylläykselle, välillä vain nukkuu. Pentupesä kunnostettiin tänään ja kissakamera on tarkoitus saada käyntiin huomenna. Mammakissa kävi tänään sentään vähän pihallakin, lähinnä istuskelemassa.

Takapuoleen verrattuna maha on aikamoinen pallo.

Kukka painaa nyt noin 4,7 kg eli +1,2 kg normaaliin. Maha tuntuu olevan valtavan suuri verrattuna edelliseen raskauteen. Kukka on myös käyttäytynyt aivan eri lailla kuin viimeksi. Viimeksi se jaksoi leikkiä lähes synnytykseen saakka, kun se nyt ei jaksa enää innostua suosikkilelustaankaan sen vertaa, että viitsisi sitä edes tassulla läpsäistä. Onhan se ihan ymmärrettävää, koska mahassa tuntuu nyt olevan selvästi useampikin pentu. Viimeksi pennun liikkeitä oli vaikea havaita, mutta nyt molemmat kyljet hytkyvät selvästi. Viimeksi Kukka oli yliseurallinen ja kipusi koko ajan syliin, kun taas nyt Kukka on kyllä vaatinut seuraa, mutta maannut mieluummin omalla paikallaan kuin sylissä. Kukan suosikkipaikka on emännän kirjoituspöytä, jossa sille on viltti. Isännän pitäessä pari päivää sitten kotipäivää Kukka kävi moneen kertaan maukumassa isännän työhuoneessa, kunnes tämä älysi tulla oikean pöydän ääreen työskentelemään.

Kukkaa alkaa seisoskelu jo väsyttää, Armi sen sijaan on bongannut jotain mielenkiintoista, kuten lapion varressa huhkivan ihmisen.

Armin ulosulvonta on vähentynyt nyt kun parvekekesä on korkattu ja sieltäkin voi tarkkailla oravia ja lintuja. Riemu on silti suuri, kun välillä pääsee ulos, vaikka kaupungissa ulkoilu on Armillakin enemmän rauhallista tarkkailua kuin maalaismaisen villiä kipitystä.

1 kommentti:

  1. Elämme jännittäviä aikoja...Oikein paljon onnea synnytykseen. LA taisi olla 13. pvä, jos oikein muistan. Eli enää 6 päivää. Vau!

    VastaaPoista