maanantai 24. tammikuuta 2011

Odottavan aika on pitkä

Jopa niin pitkä, että odotuspäivien määrässä voi mennä ihan sekaisin. Meillä oli nimittäin laskettu laskettu aika ihan väärin. Olimme laskeneet sen ensimmäisestä astutuspäivästä, kun oikeasti se olisi pitänyt laskea ensimmäisestä uroksen ja naaraan erottamisen jälkeisestä päivästä. (Lisäksi päivä kannattaa laskea ihan käsipelillä kalenterista eikä luottaa valmiisiin kaavioihin.) Eli 66 vuorokautta täyttyikin oikeasti vasta tänään. Kissan keskimääräinen kantoaika on 65 vrk, vaihteluväli noin 60-70 vrk, mutta 68 vuorokauden jälkeen monet kannattavat jo lääkärissä käyntiä sen tarkastamiseksi, että asiat ovat ok, ja tarvittaessa sektion tekemiseksi.

Pahoittelut kaikille pentuprojektiamme seuraaville jännitysnäytelmän pitkittämisestä! Elämme edelleen toivossa, että pennut syntyisivät lähiaikoina, elleivät, niin keskiviikkona käydään tarkistamassa tilanne lääkärissä. Kukka se vaan porskuttaa mahansa kanssa ihan kuin ennenkin, käsittämätön kissa.

7 kommenttia:

  1. Minä olen aina laskenut ajan ensimmäisestä astumisesta ja pennut ovat syntyneet 66-68 vuorokauden sisään. Kävin äsken vakoilemassa webcamia - näyttävät ne teidän pennut olla tänään tulossa :) Emännän muistiinpanoista ja Kukan makaamisesta päätellen siis :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kissakamerasta!
    Tässä on jo monta päivää jännitetty live-lähetyksen ääressä milloin synnytys käynnistyy. Ja nyt näyttää siltä.
    Kiitos, että jaat tämän kanssamme!
    U & W

    VastaaPoista
  3. Onnea Kukan 1. pennusta! Pirtsakka näyttää olevan. Ei ihme, että saapuminen kesti aikansa kun noita oli vain se yksi.

    Varaäiti Armille terkkuja! Mahtaa täti olla hiukan kummissaan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos katselijoille ja hengessä mukana olleille! Ja pahoittelut, että kamera ei ihan koko kissantekoprosessia näyttänyt, mutta tuo teline on sen verran iso että se piti siirtää edestä pois kätilöimistä varten ja kiireessä kameran säätäminen uuteen paikkaan ei onnistunut.

    VastaaPoista
  5. Onneksi olkoon pikkutytöstä! Meinaattekos pitää sen itsellänne vai onko myyntisuunnitelmia? Täällä nimittäin yksi sininen oci-kastraatti kaipaisi leikkikaveria... Ja siitä kameran sirtämisestä: sehän vain nostatti jännitystä kun piti arvailla tapahtumien kulkua!

    VastaaPoista
  6. Näillä näkymin pikkuinen jää meille. Sitä on jo suunniteltu Kukkatarhan seuraavaksi emoksi, jos se on siihen hommaan sopiva. Kukalta toivoisimme vielä vähän lisää pentuja ensi syksynä, jos nyt pentuaika menee hyvin.

    VastaaPoista
  7. Onnea Iloisen perhetapahtuman johdosta! Kukka se hoiti pentua heti kuin kokenut emo, joten olishan tällaiselta taitajalta useampikin hoidettua tullut. Vaan hyvä näinkin; pentu on tosi suloinen! Ihan täpinässä piti illalla tuijottaa ruutua ja odotella, vieläkö uusia putkahtaa. Ja aamulla ensimmäisenä netti päälle .... Kiitos, Ressu, mielenkiintoisesta synnytyskuvauksesta!! Pli

    VastaaPoista